"'Tuo vanhus, jonka tapoit, oli meren kuvainen. Ei kukaan ole päässyt vielä elävänä hänen käsistänsä.'
"Laivamiehet iloitsivat pelastuksestani ja antoivat minulle vaatteita ja ruokaa, ja ottivat minut mukanansa laivaan.
"Pari päivää purjehdittuamme jouduimme suuren kaupungin rantaan. Siellä oli vahva linna, jonka muurissa oli raudoitettu ovi. Iltasin kaupungin asukkaat astuivat tuosta portista veneisiinsä ja viettivät koko yön meren selällä, sillä he pelkäsivät apinoita. Kun minä kuulin sen, niin mieleeni muistuivat omat kokemukseni apinoiden parissa, ja ajattelin myös ystäviäni, jotka sillä matkalla olin kadottanut. Mutta kuljeskellessani mietteitteni vallassa pitkin kaupungin katuja, oli laiva lähtenytkin liikkeelle. Olin pahoillani siitä, mutta pahaa onneani ei mikään voinut enää auttaa.
"Eräs mies näki minut kadulla täten kuljeskelevan, ja sanoi minulle:
"'Sinä näytät olevan vieras tällä paikkakunnalla.'
"Minä kerroin miten minun oli käynyt, ja miten olin jäänyt yksin ventovieraaseen kaupunkiin.
"Mies vastasi:
"'Ole huoleti ja tule minun veneeseeni yöksi, sillä jos jäät tänne, niin olet kuoleman oma.'
"Minä seurasin hänen mukanansa ja me läksimme hänen veneessänsä noin peninkulman päähän rannasta. Aamulla palasimme jälleen kaupunkiin, joka sijaitsi neekerien maan rajalla.
"Mies, jonka veneessä olin yöni viettänyt, kysyi minulta: