Amen, niin
Tapahtukoon! — Siis, herra ritar', ehk
On sekin muistossanne, että vähän
Tuon sopimuksen jälkeen valkea
Pääs' irti linnassa. Yht'äkkiä
Se ilmi leimahti, ja sydän-yöllä.
Palossa tuossa kuninkahan tytär
Jolantha — vuoden vanha silloin — aivan
Vähältä oli, ett' ei palanut.
Ylt' ympär' pienokaisen kammion
Jo liekki oli levinnynnä. Tässä
Hädässä hirveässä tarjona
Ol' yksi keino vaan: hän ikkunasta
Pihalle lasketettiin, jossa vastaan
Patjoilla, peittehillä varoen
Hän otettiin. Hän hengiss' sieltä, pääsi.
Mut, paratkoon! — hän peljästyikö tulta,
Vai tuskansako hänen pudotessaan
Lie syynä ollut — vähä tämän jälkeen
Me huomasimme, että kadonnut
Hält' oli näkö.
ALMERIK.
Näkö kadonnut!
MARTHA.
Niin, ritari! Te tajuatte meidän
Tuskamme, isän epätoivon. Lapsi,
Noin kaunoinen, noin säyseä ja armas,
Kadottanunna näkönsä! Tuo toivo,
Mi hänen elämääns' ol' liittynyt,
Nyt tyhjiin rauenneena! Uudelleen
Taas riehumaan tuo vanha kova riita
Lothringista — ja uudistettuna
Kai vielä kovemmaksi entistänsä.
Sill' eihän suinkaan ollut Vaudemont
Itselleen valitseva miniää,
Jok' oli sokea. Hän saattoi, sen
Kyll' arvas', epäellä kuningasta
Petollisesta sovinnosta, väittää,
Ett' tyttö ol' jo ennen sokea.
ALMERIK.
Se Vaudemont'in kaltaist' ollut ois. —
Mut kuningas, hän kuinka tästä selkes'?
BERTRAND.
No, ensiksi hän piti salassa,
Ett' tyttö oli sokea, jot' ei
Yksvuotisesta kenkään juuri huoman;
Ja sitte tuotti hän Cordovasta
Tuon kuulun parantajan, Ebn Jahian,
Jon taito käypi melkein ilmiöisin.
Hän tuli, käytti keinoj' useoita.
Hän määräs' erityisen menetyksen
Käytettäväksi tytön kasvaessa.
Ja päätteheksi on hän tutkinut
Jolanthan syntyhetken tähtiä.