Ei, herra ritari!
Sen heti nähdä saatte, että totta
Ma puhun. Mutta ennen sitä suokaa
Mun tarkoin painaa mielellenne, ett'
Ei sanaakaan, mi näkö-aistin kanssa
On yhteydessä tai siihen koskee,
Saa päästä hänen kuultens' suustanne.
Se jokaiselle tänne tulevalle
Ehdoksi pannaan. Mitäkään siis ette
Saa mainita, mit' ainoasti silmän
Näentävoimalla voi käsittää,
Ei päiväkullan kirkkautta, yön
Ei kuutamoa lempeätä, ei sen
Iloloita tähtiä. Ah, yö tuo synkkä,
Hän kussa vaeltaa, on tähditönnä.
ALMERIK.
Ja tuohon pakotitte itseänne?
BERTRAND.
Me tottuneet jo siihen oomme hänen
Lapsuudestansa asti, jolloin haitta
Ei suuri ollut, josko erhettyikin.
ALMERIK.
Mut miksi hält' on salattu, ett' on
Hän sokea, ja kenen määräyksest'?
MARTHA.
Tuot' emme tarkoin tiedä, kuninkaanko
Omasta määräyksestä, vai Ebn
Jahian neuvostako. Syy kai siihen
On tämä: hänen, niinkuin tiedätten,
On määrä kerran tulla kreivinkruunun
Osalliseksi. Iällä loistosa
On vastaisuus, jos kaikki onnistuu.
Peljätty ompi, että, jos hän tietäis'
Sokea olevansa, tavallansa
Merkitty virheell' ylen surkealla,
Syvästi vaikuttais' se hänen nuoreen
Miel'alahansa, nyreyttäis' sielun,
Ja riistäis' hältä luonteen tasaisuuden
Ja vilkkaan ilomielen, jotka ovat
Valt'istuimella paras kaunistus, —
Ja hänt' on koettu estää saamasta
Tuot' tietoa.