Tässä, Marthaseni, Ma tuon nyt lääkärin. Hän kerran tääll' tänään ollut jo, ma kuulin. Kuinka nyt käypi?
MARTHA.
Toivon mukaan tähän asti.
KUNINGAS.
Sä käskyt lääkärin kai muistat, etkä
Unohda mitään? Onko joka yönä
Jolantha maannut side silmillään?
MARTHA.
On oikein.
KUNINGAS (Ebn Jahialle).
Kyllä oli tuossa vastus.
Ei ole haittoihin hän tottunut.
Ol' onni, että pieni mehiläinen
Hänt' otsakulmaan pisti; tuosta syyn
Me saimme. Ah, tuo mehiläinen varmaan
Ol' erhettynyt! Kukastossa tässä,
Jolantha jossa viihtyvi ja kasvaa
Kuin taimet tuossa, viehättyi se näyn
Noin kauniin nähdessään, ja luuli ruusun
Helmassa tuudittavan itseään.
— Anteeksi suokaa! Synti ompi, että
Omasta lapsestani puhun noin. —
Nyt menkää! Tahdottenpa nähdä, mik'
On hyöty ollut taidostanne. Siis
Jolanthan luoksi. — Bertrand, Martha! Menkää
Te myös, jos apuanne tarvitais.
(Lääkäri ynnä Bertrand ja Martha menevät sisään huoneukseen.)