BERTRAND (estää häntä tulemasta).
Herra ritari!
Todesti niin. Ei tänne pääse kenkään.
Te minut petitte kun soititten.
Kun merkin annoitte. Ma luulin teitä
Raouliks'.
ALMERIK.
Ei Raoul voi tulla. — Suo mun
Sanoa, Bertrand! Kuningas on minut
Lähettänyt. Kas, täss' on sormuksensa
Ja täss' on kirje, joku sana sullo.
BERTRAND.
Hänenkö sormuksensa? Näyttäkääs —
Niin oikein, sormus kuninkaan. Ja kirje —
Anteeksi suokaa, lukea mun täytyy.
(Lukee.)
Vakaasti luota ritar' Almerikiin,
"Ja tarpeelliset tiedot hälle anna."
— No, se on toista… älkää paheksiko!
Jos, herra, paikka tää on teille tuttu,
Niin tiedätten te: olla varovainen
Velvollisuuten' on.
ALMERIK (astuessaan esille Bertrandin kanssa).
Jos paikka tää
On mulle tultu? Ei, ei suinkaan. Opas,
Jon kuningas mun mukahani antoi,
Vuorille näille minut kaimas', saatti
Luo portin, joka rotkoin piiloss' on,
Toi myöten himmeätä käytävää,
Mi kalliohon kaivettuna on,
Luo oven tään; ja kummastuksella
Välissä vuorten, joita umpinaisiks'
Ma luulin, näen mä viljeltyä maata,
Näin kauniin kasvitarhan, huoneuksen —
Kuink' oivasti, kuink' ihanasti kaikk'
On laitettu! Ma aivan hämmästyn!
Sä selitäppä mulle pulma tää.