Niin, hän nukkuu. Rinta nousee
Ja laskee hiljan hänen hengitessään.
Kas kuinka suunsa luontuu hymyhyn,
Juur' kuin hän huomais' ihastuksemme.
JAUFFRED.
Mä pyydän, Tristan, paetkaamme pois.
Mua huolettaapi kaunis näkö tuo.
Niin ylen viehättävä, ylen kaunis.
Tää ompi unilinna. Jalkamme
Jo salapauloiss' ovat, — paetkaamme!
— Mi teitä vaivaa, Tristan? Taivas! hän jo
Lumottu ompi. Seisoo tuijottaa,
Kuin maahan kiintynynnä. — Tristan, tulkaa!
TRISTAN (innostuneena katsoen sisään).
Oi hiljaa, Jauffred! herätä hän saattais'.
Oi hiljaa! Synti on tät' tyyneyttä
Ja rauhaa häiritä, mi leviää
Tuost' unen huopeest' yli kaiken luonnon.
JAUFFRED.
Oi kuulkaa!
TRISTAN.
Hiljaa, hiljaa! Pyhäinen
On paikka tää.
(Lankee polvillensa ja kurottaa käsiänsä avonaista oven kohden.)
Oi, ällös suuttuko,
Pyhyyttömällä katsehella että
Mä lähenen sun lepovuodettas!
JAUFFRED (nostaa häntä ylös).