Vartokaas,
Oi Jauffred! Kerta silmäillä mun suokaa!
Vaan kerran häntä lähemmältä katson,
Ja sitte tulen.
JAUFFRED.
Kas, hän polvistuu…
Hän hiljan hänen kättäns' suutelee.
Ja häntä katsoo!… Hänen kaulastaan
Hän rihman irrottaa, ja ottaa sen.
No, kiitos Jumalan, tuoss' on hän jällen.
TRISTAN (tullen ulos).
Syvälle sydämeeni painanut
Nyt oon tuon kauniin muodon, haihtua
Ei voi se sieltä. Niin, nyt lähtekäämme,
Ja peljätkäämme paikan jumaluutta.
Mut palata ma olen luvannut,
Ja joll'en pety, kuuntel' unissaan hän
Suloisin hymysuin mun lupaustan'?
Kas tämän kannehen ma otin. Jauffred.
Hijoiltun kiven, hänen rinnaltaan
Jok' oli. Niinkuin David leikkas' Saulin
Hameesta tilkan hänen nukkuissansa.
Merkiksi, että Saulin henki hänen
Ol' ollut kädessänsä, niin tää kanne
Todistakoon mun täällä ollehen,
Mut että minun henken' joutui hänen
Käteensä, vaikkapa hän nukkui. Jauffred.
Tulkaatte!
(Menevät sala-ovea kohden, jolloin Jolantha tulee näkyviin huoneen ovessa.)
NELJÄS KOHTAUS.
EDELLISET. JOLANTHA.
(Vaikka Jolantha on sokea, ovat hänen liikuntonsa vapaat ja tarkat. Ainoasti kuuntelevan asentonsa kautta silloin tällöin ja käsien ikäänkuin hapuilevista liikkeistä havaitsee, että häneltä näkö puuttuu. Silmät ovat auki, mutta usein alaspäin ja liikkuvat varsin vähän.)
JOLANTHA (ovessa).