JAUFFRED.
Mut tääll' ei ole ketäkään.
JOLANTHA.
Niin tääll'
Ei ole… siinä oikeassa oot…
En tiedä, mistähän se tulee. Muuten
En yksin ole täällä milloinkaan.
Mut varroppas, ma kutsun… Bertrand kyll'
On ilostuva teidän tulostanne.
(Menee huoneesen.)
JAUFFRED.
Nyt nähdä saamme, kenen on tää laakso.
Mut kovin mua aavistaa, ett' on täss'
Sekassa jotain salaisuutta, jot'
Ei minkään laakson herra kenenkään
Ois suonut vainustavan.
(Osottaa ovea perällä.)
Huomatkaas,
Kuink' ovi tuolla taidokkaasti ompi
Kivillä, sammalilla peitetty,
Niin ett' ei, kun se suljetaan, voi vuoren
Rinteestä sitä erottaa. Nyt kuulkaa
Mun neuvoan' ja oven luona olkaa.
Ma varron, kunnes joku tulee. Sitte
Mä menon vuoren käytävähän, ett'
Ei voida estää palaustamme.
Kenties mä kohtaan jonkun väestämme.
Jos huomaan jonkun vaaran, palajan
Ma kohta. — Kai jo ymmärrätte, Tristan?
TRISTAN (omissa ajatuksissaan).
Niin, menkää vaan!
JAUFFRED.
Ah, huolissa te ootte;
Tuo kaunonen on viehättänyt teidät.