ALMERIK.
Tahtoo liiton purkaa?
KUNINGAS (lukien).
Mi kumma! Myöntää väärin tekevänsä.
Ja senvuoks' asian mun haltuun' jättää:
Mut — epää liiton tyttäreni kanssa!
ALMERIK.
Sit' ylpeää!
KUNINGAS.
Ah, Almerik! Mua noutaa
Mun vanha kova onneni. Mä pelkään,
Ett' enne tää on paha tämän hetken
Tapahtumalle. Tämän naimisen,
Jost' unelmat niin kauniit näin, mä liitin
Keveämielisesti tuohon toivoon,
Ett' taas Jolanthani sais näkönsä.
Mun toinen toivon' petti, toinen lie jo
Perästä tuokion — mut ei! en tahdo
Nureella itseäni halventaa.
Tapahtukoonpa, mitä Luoja sallii.
— Ken kirjoen toi?
ALMERIK.
Yks miesi Jauffredin.
Jauffredin luona Tristan on, hän sanoi.