BRAND (tuijottaa hetken eteensä, purskahtaa itkuun, kiertää kätensä pään ympäri ja heittäytyy portaille huudahtaen).
Jeesus, valkeus mulle suo!
NELJÄS NÄYTÖS.
(Jouluilta pappilassa. Huoneessa on pimeä. Peräseinällä ovi ulos: toisella sivulla akkuna, toisella ovi.)
AGNES istuu surupuvussa akkunan luona ja tuijottaa ulos pimeyteen.
AGNES.
Ei hän saavu vieläkään! —
Ken voi kestää odotusta?
Huokaella yksinään
eikä koskaan vastausta! —
Taivas lunta verkkaan heittää,
vanhan kirkon katon peittää
ruumisvaippaan valkeaan — —
(Kuuntelee.)
Hiljaa! Portti avataan!
Miehen askeleita kuulin!
(Rientää ovelle ja avaa sen.)
Brand! sun vallan jäävän luulin!
(BRAND astuu lumisena sisään ja alkaa riisua matkavaatteitaan.)
AGNES (syleilee häntä). Voi, kuin sua ikävöin! Kauvaks ällös vasta jää; mustat varjot peljättää yksin ollen illoin, öin! Mitä kauhun päivää kaksi, mikä yöhyt kyynelissä!
BRAND.
Laps, mä teen sun rauhaisaksi!
(Sytyttää yhden kynttilän, joka himmeästi valaisee huoneen.)
Olet kalvas.
AGNES. Väsyksissä. Odotellen, kaivaten solmin pienen köynnöksen, — pienen vain, ei ollut muuta, suvest' asti säästin sen kaunistaaksein joulupuuta. Kiehkuraiset hälle tein mä, niin, hän sai ne — seppeleinä! Nyt se siellä viluissaan uinuu alla — —