Ensimmäinen näytös.
(Korkea rantamaa, joka jyrkkänä äyräänä perältä sattuu mereen. Vasemmalla maja, oikealla tuntureita ja havumetsää. Kahden sotalaivan mastot näkyvät lahdella; kaukaa oikealta luotoja sekä korkeita saaria; meri rauhattomana aaltoilee; on talvi, myrsky- ja kova pyry-ilma.)
(SIGURD tulee alhaalla, rannalta laivoistaan, puettuna valkoiseen mekkoon hopea-vöineen, siniseen kappaan, kapeat metallivanteet säärien ympärillä, karvaiset kengät, teräs-lakki, sivulla lyhyt miekka. ÖRNULF näyttäikse samassa ylhäällä tunturien välissä, puettu tummaan lammasnahkaiseen takkiin, rinta-verhoon ja rauta-säärystimiin, sekä karvaisiin kenkiin, hartioilla ruskea sarka-kaapu, jonka päänpeite on vedetty teräs-lakin ylitse, jotta osa kasvoista peittyy. Hänellä on uljas sankarin vartalo, pitkä valkoinen parta; hän on vanha, selkä vähän köykistynyt; aseina hänellä on ympyriäinen kilpi, miekka ja keihäs).
SIGURD (astuu ensin esiin, katselee ympärilleen, huomaa majan, kiirehtii sen ovelle, jota koettaa auki murtaa).
ÖRNULF (huomaa sen tuntureilta, hämmästyy nähdessään Sigurdin, näkyy tuntevan hänet, astuu alas, huutaa):
Väisty, rosvo!
SIGURD (kääntyy, kädellään pitäen kiini miekan kahvasta). Nyt ensikerran elossani, jos niin tekisin!
ÖRNULF. Sinun pitää, täytyy! Minä tarvitsen tuon majan yö-suojaksi vilustuneille miehilleni.
SIGURD. Ja minä uupuneelle vaimolle.
ÖRNULF. Minun mieheni ovat arvoisammat, kuin sinun vaimosi.