SIRA VILJAM (menee kirjoituspöydän luo). Mitkä, herra?
NIKOLAUS PIISPA. Yhtä kaikki —; ne, joilla on sinetti päällä; ne, jotka ovat päällimmäisinä. — Niin; käy nyt sisään ja sano, että he ovat hiljaa. (Viljam menee.) — Kuolla, ja kuitenkin hallita Norjassa! Kuolla, ja toimittaa niin, ett'ei yksikään mies tule kohottamaan itseänsä pään vertaa kaikkien toisten ylitse. Tuhat tietä voi saattaa tuohon päämaaliin; mutta ainoastaan yksi voi olla, joka kelpaa; — se on löydettävä, — se on käytävä. — Haa! Onpa tie aivan lähellä, niin lähellä! Niin olkoon asia. Minä pidän lupaukseni; herttuan pitää saaman kirje käsiinsä; — mutta kuninkaan — hm, hänen pitää saaman epäilyksen oraan sydämeensä. Hookon on rehellinen, niinkuin on tapa lausua; kadotettuansa luottamuksen itseensä ja oikeuteensa, on paljo hänessä höltyvä. Molempain pitää uskoman ja epäilemän, keikkuman ylös ja alas, koskaan saamatta vakavaa pohjaa jalkainsa alle, — perpetuum mobile! — Mutta ottaakohan Hookon uskoaksensa minun sanaani? Kyllä kai; olenhan kuoleman kourissa; minä syötän häntä ensin tosiasioilla. — Voimat horjuvat, mutta sielu virkistyy; — minä en enää lepää sairasvuoteella, minä istun työhuoneessani, tahdon puuhata viimeisen yön, puuhata — siksi kuin kynttilä sammuu —
SKULE HERTTUA (tulee sisään oikealta ja astuu piispaa kohti). Rauhaa ja terveyttä, kunnian-arvoisa herra! Kuulen, että laitanne on huono.
NIKOLAUS PIISPA. Olen ruumiin silmikko, hyvä herttua; tänä yönä puhkean; huomenna voipi tuntea, kuinka tuoksun.
SKULE HERTTUA. Tänä yönä, sanotte?
NIKOLAUS PIISPA. Sigard mestari sanoo: tunnin kuluttua.
SKULE HERTTUA. Ja Trond papin kirje —?
NIKOLAUS PIISPA. Ajatteletteko te vielä sitä?
SKULE HERTTUA, Se ei koskaan lähde mielestäni.
NIKOLAUS PIISPA. Kuningas on tehnyt teidät herttuaksi; herttuan nimeä ei ole yksikään mies, ennen teitä, Norjassa kantanut.