Helmer. Olispa se kuitenkin tarpeellista —
Nora. Niin, se on aivan tarpeellista, Torvald. Vaan en tule millään lailla toimeen ilman sinun avuttasi; olen peräti unhottanut kaikkityyni.
Helmer. Oh, kylläpä me sen pian taas saamme päähäsi.
Nora. Niin, ota minut vihdoinkin huomaasi, Torvald. Lupaatkos sen? Voi, minua niin peloittaa. Tuo suuri ihmisjoukko —. Sinun pitää antaa itsesi aivan yksin-omakseni tänä iltana. Ei saa nyt olla hiukkaakaan asioita; ei pännääkään kädessä. Mitä? Eikö niin, Torvald kulta?
Helmer. Sen lupaan sulle; tänä iltana olen kokonaan sinun käskyläisesi, — sä pikku turvaton raukka. — Hm, se on tosi, yhtä tahdon kuitenkin ensin — (menee etuhuoneen ovea kohti.)
Nora. Mitäs aiot tuolla ulkona?
Helmer. Vaan katsoa, onko tullut kirjeitä.
Nora. Ei, ei, älä sitä tee, Torvald!
Helmer. Mitä se on?
Nora. Torvald, tee minulle mieliksi; ei siellä ole mitään.