ALLMERS,
(puolihurjana).
Muusta ei kysymystäkään! Niin kallis henki! Niin kallis henki!
(Hän rientää puutarhan läpi).
Toinen näytös.
(Pieni, kapea laakso Allmersin metsässä, rannalla. Vasemmalla korkeita, vanhoja puita nojallaan. Perällä kallionuomassa virtaa puro, joka katoaa kivien väliin metsänrinteessä. Polku kiemurtaa puron vartta. Oikealla ainoastaan yksityisiä puita, joitten välistä vilkkuu vuono. Edessä näkyy venevalkaman nurkkaa veneineen. Vasemmalla vanhojen puitten juurella pöytä, jonka ääressä rahi ja pari tuolia, jotka kaikki ovat tehty hienoista karsikoista. On raskas, sateinen päivä, kiitäviä kuuropilviä).
(Alfred Allmers, samassa pukineessa kuin edellä, istuu rahilla lynkäpäisillään pöytää vasten. Hattu pöydällä edessä. Hän tuijottaa liikkumattomana ja tajuttomasti vuonolle).
(Vähän myöhemmin tulee Asta Allmers metsätietä. Hänellä on sateensuoja avattuna).
ASTA,
(menee hiljaa ja varovasti hänen luo).