(katselee eteensä).
Kun minä ajattelen kulunutta elämääni — ja kohtaloani — viimeisten kymmenen — yhdentoista vuoden aikana, niin on se melkeen kuin joku seikkailu tahi uni. Eikö sinustakin, Asta, tunnu siltä?
ASTA.
Monessa suhteessa tuntuu minusta siltä.
ALLMERS,
(jatkaen).
Kun minä, Asta, ajattelen, mitä me kaksi olimme ennen. Me kaksi köyhää orporaukkaa —
RITA,
(kärsimättömänä).
No, mutta siitähän jo on niin kauan.