ROUVA RUMMEL. — niin kavahtaa Lona Hessel ylös tuolilta, jolla istuu, ja lyö hienoa, sivistynyttä Karsten Bernickiä korvalle niin että soi.

ROUVA LYNGE. Älkää, onko nyt koskaan mokomaa —!

ROUVA HOLT. Niin, mutta se on ihan totta.

ROUVA RUMMEL. Ja sitten pisti hän pillit pussiin ja meni Amerikaan.

ROUVA LYNGE. Mutta niinollen mahtoi Bernick olla hänestä itsestään mieluinen.

ROUVA RUMMEL. Sen nyt arvaa, että oli. Hän kuvitteli täällä itsekseen, että heistä tulisi pari, kun Bernick saapuisi takaisin Parisista.

ROUVA HOLT. Niin, ajatelkaas, että hän voi sellaista kuvitellakaan! Bernick, — tämä nuori, mukana ollut maailman mies, täydellinen kavaljeeri, — kaikkien naisten suosikki —

ROUVA RUMMEL. Ja kumminkin niin siveä, rouva Holt; ja niin moraalinen.

ROUVA LYNGE. Mutta mitä tuo neiti Hessel on tehnyt siellä Amerikassa?

ROUVA RUMMEL. Ah, katsokaas, sitä peittää, kuten Rummel kerran vertasi, harso, jota tuskin sopii kohottaa.