"Tuosta ehkä saisin liittolaisen", ajatteli hän katsellen Isabellaa.
"Mutta voiko häneen luottaa?"
Kun hänen oli vaikea paremminkaan valita, päätti hän käyttää tätä epäiltävää apua.
— Mitä pidätte rakuunasta, kysyi hän kauniilta seuralaiseltaan, näyttäen viheriöiden kasvien läpi kreivi de Marthenay'ta, joka keikaili rouva Dulaurens'in edessä, sillä välin kuin onneton Alice, päästäkseen häntä näkemästä, oli vaipunut katselemaan kuvateosta, jonka lehtiä hän ei muistanut kääntää.
Isabella naurahti.
— Rakuunastako? Hän on Alice Dulaurens'in herra Landeau. Omansa kullakin.
— Tahdotteko auttaa minua tekemään hänelle pienet kepposet?
— Sangen mielelläni. Se muistuttaa meille kukkataistelua.
— No hyvä, tulkaa tänne sitten huomenna iltapäivällä kello neljän aikaan. Minä olen silloin täällä.
— Koska te olette täällä, niin minä tulen. Se on päivänselvää.
— Sanokaa vaaleaveriselle ystävättärellenne, jonka posket jo muutamia päiviä ovat olleet kalpeat: "Sinun täytyy saada virkistystä, hengittää raitista ulkoilmaa. Sinä olet liian paljon sisällä."