— Italiaan.
— Ah! Minä ymmärrän, tunnusti notario tällä kertaa.
Ja harvakseen lausui hän päätelmänsä:
— Olisiko siis hän avannut minun kassakaappini? Kuinka olisi hän tuntenut avausmerkit?
Philippeaux painoi päänsä alas: pelko ja kateus tekivät hänestä kavaltajan.
— Se on merkitty minun pöytäkirjani almanakkaan, mutta ilman selitystä: minun muistini on huono. Roquevillard on saattanut lukea sen siitä ja arvata sen tarkoituksen.
Herra Frasne, joka käytti hyväkseen olosuhteita, silmäsi uudelleen apulaistaan, matta peitti tyytyväisyytensä:
— Te olette ollut kahdesti varomaton, Philippeaux. Pyytäkää jotakin tovereistanne kutsumaan tänne poliisikomisario. Hän tarkistakoon kaapinsisällyksen itse.
Niin tarkastettiin kaappi virallisesti useiden todistajain läsnäollessa. Herra Frasne luetteli kärsivällisesti sen sisällyksen. Ei yhtään kappaletta puuttunut ja kassavarojen summa oli täsmällinen.
— Vielä on tarkistettava tuo suuri käärö, joka on murrettu auki, sanoi tyynesti notario, joka toimitti asiansa perinpohjaisesti. — Se sisälsi kahdenkymmenen hehtaarin suuruisen Zelvaiden ostohinnan, satakaksikymmentätuhatta frangia seteleissä, minä laskin ne itse ennen matkallelähtöäni, täällä läsnäolevan ensimmäisen apulaiseni kanssa, joka sen todistaa.