Pian he olivat taas matkalla, sillä villit ja orjat eivät tarvitse suuresti valmistuksia. Heidän marssittuaan hetken aikaa kuuli Moto muutamien sotilaitten puhuvan hyökkäyksestä, jonka Casema oli päättänyt tehdä yöllä erääseen kylään, josta useimmat taistelukelpoiset miehet olivat poistuneet. Nämä olivat lähteneet metsästysretkelle eteläänpäin ja jättäneet vain muutamia miehiä puolustamaan naisia ja lapsia. Kylä kuului eräälle erillään elävälle wabemda-heimolle.
Kun päivä kallistui ehtooseen, käski Casema pysähtyä tiheään lehtoon, mutta kun ei saatu tehdä tulta, oli pakko syödä maissia paahtamatta, mikä on varsin vaikea tehtävä kaikkein vahvimmillekin leuoille. Sotilaat teroittivat keihäitään ja tarkastivat joustensa jänteitä ja valmistautuivat kaikella tavalla hyökkäykseen kylään, joka siis sijaitsi lähiseudulla.
Kolme tuntia sen jälkeen, kun oli tullut pimeä, lähti sataviisikymmentä wazavila-soturia matkaan ja vain parikymmentä jäi vartioimaan vankeja.
Vaikka Selim, Kalulu ja heidän ystävänsä koettivat kuunnella tarkasti, kuuluisiko mistään sodan melskettä, ei heidän korvansa voineet erottaa mitään melua. Mutta parin tunnin kuluttua he näkivät tulen loimua etelän puolella puitten latvojen yläpuolella, ja arvasivat, että tuo ilkeä työ oli suoritettu. Keskiyön aikana palasivat miehet mukanaan kaksisataaviisikymmentä naista ja lasta sekä muutamia ukkoja — nuoremmat olivat kaatuneet viimeistä miestä myöten puolustaessaan kyläänsä. Marssikäsky annettiin ja wazavilamiehet ajoivat keihäillään orjiaan eteenpäin poluttomassa viidakossa, jotta he pääsivät turvaan ennenkuin ärtyneet wahembalaiset ennättäisivät ajaa heitä takaa.
Aamun sarastaessa he marssivat yhä koillista kohti, ja matkan varrella Selim ja Abdullah saivat nähdä mitä hirveimpiä näkyjä, jotka eivät kuitenkaan olleet Kalululle, Simballe eikä Motolle mitään uutta.
Lähes kahden viikon kuluessa nuo molemmat arabialaispojat näkivät Afrikan kirouksen silmiensä edessä ja käsittivät täydellisesti sen synnin koko laajuuden, johon wazavilarosvot olivat antautuneet. He olivat hyökänneet rauhallisen kylän kimppuun, saattaneet sen asukkaat kurjuuteen ja orjuuteen ja polttaneet heidän kotinsa. Kekäleiden ja tuhan keskellä lepäsivät niiden ruumiit, jotka olivat koettaneet puolustaa itseään ja kyläläisiään rosvoja vastaan.
Loppumattoman metsän ja tiheän viidakon läpi kulkivat orjaparat laahustavin askelin kostuttaen maata verensekaisella hiellään, ja päästivät surunsa ja tuskansa ilmoille kyynelin ja valituksin, minkä johdosta armottomat voittajat rankaisivat heitä iskuin ja lyönnein. Joka päivä jätettiin jokin rintalapsi, joka siihen saakka oli ollut täysin terve, kylmänä ja kuolleena tien viereen, kun äiti ei jaksanut enää pitää sitä hengissä ja usein onneton äiti itsekin vaipui nälkään kuolleen lapsensa viereen. Ja vieläkin surkeampaa oli, kun äiti raukka ravinnon puutteessa ensiksi kuoli ja lapsi parka hänen rinnoillaan jäi ihmetellen katsomaan poistuvan karavaanin jälkeen vaistomaisesti peläten metsän kaameaa hiljaisuutta. Ei kukaan jäljellejäänyt surrut näitä onnettomia, vain valittava tuuli lauloi yksitoikkoista kuolinlaulua, kunnes ahnas hyeena ja nälkäinen sakaali tuli jakamaan saalista.
Ei mikään olisi sen paremmin voinut parantaa Selimin ja Abdullahin halua ansaita rahaa orjakaupalla kuin tämä matka, vaikkapa heidän oma onneton kohtalonsa ei olisikaan opettanut heitä ymmärtämään "orja" sanan koko kirousta.
Viidentenätoista päivänä matkalle lähdön jälkeen he saapuivat asutulle tasangolle, missä wazavilalaiset myymällä kaksi orjaa saivat viikon ravintoannokset jokaiselle karavaanin jäsenelle, ja he lepäsivät kaksi päivää, jotta heidän ihmiskarjansa hiukan toipuisi. Sataseitsemänkymmentä orjaa oli jäljellä, sillä yli kahdeksankymmentä oli matkan varrella kuollut.
Jatkaessaan matkaa he suuntasivat kulkunsa melkein suoraan pohjoiseen. He olivat nyt sataneljäkymmentä penikulmaa Ujiji-järven itäpuolella, missä Kalulu ja hänen ystävänsä olivat olleet niin lähellä kuolemaa. Melkein kaiken aikaa oli satanut, ja tasanko, jota myöten he kulkivat, oli yhtenä järvenä, lisäten suuresti matkan vaivoja.