"He ampuivat, huusivat, melusivat ja lauloivat. Eivätkö he olleet voittajia?
"Minäkin olin niiden parissa, jotka hyökkäsivät kuninkaan alueelle. Vanha Mostana taisteli viimeiseen asti. Hän ampui kuolettavat nuolensa niin nopeasti ja varmasti, että monet Kisesan miehistä kaatuivat voitonlaulu huulillaan. Hänen rinnallaan seisoi nuori poika, noin kolme vuotta nuorempi meidän nuorta herramme, Selimiä. Hän oli yhtä pitkä, suora ja solakka kuin nuolet, joita hän lennätti suurella taidolla meidän joukkoamme vastaan. Kisesa itse oli joukossamme. Kun hän näki miten rohkea poika oli, huusi hän: 'Surmatkaa Mostana, mutta pelastakaa poika! Viisikymmentä kangaspalasta sille, joka tuo luokseni Kalulun elävänä!' Minähän olen mrori itse, ja minä rakastin poikaa hänen urhoutensa vuoksi sekä päätin jos mahdollista tuoda hänet Kisesalle sekä ansaita luvatun palkan. Kilpi, joka oli ollut erään Mostanan sotilaan, oli maassa. Minä tartuin siihen ja suojelin sillä ruumistani samalla kun huusin kirorikielellä Kalululle, että olin hänen ystävänsä ja tahdoin pelastaa hänet. Hetken aikaa poika seisoi hämmästyneenä keskeyttäen tappelunsa, mutta kun hän näki minun lähenevän ja pelkäsi, että aioin vain vahingoittaa häntä, heitti hän kevyen heittokeihään vastaani. Ja niin hyvin hän tähtäsi, että hän osui keskelle kilpeäni ja naulasi käteni siihen kiinni. Samassa hetkessä hänen isänsä kaatui kuolleena maahan omalle kynnykselleen, ja minä kuulin pojan hurjasti huutavan ja näin hänen pakenevan taloon. Välittämättä kipeästä kädestäni kiiruhdin hänen jälkeensä ja näin hänen katoavan ovesta, joka johti kuninkaalliseen taloon. Hän katsoi hätäisesti ympärilleen, ja kun tällä puolella ei näyttänyt olevan vaaraa, kiiti hän eteenpäin niin nopeasti, että kotkansulat hänen päässään taipuivat aivan suoriksi. Minä annoin hänen juosta ulomman paaluaidan luo, mutta ennenkuin hän pääsi sen yli, olin tarttunut hänen jalkaansa. Hän piti kiinni paalusta toisella kädellään tavoitellen toisella minua, ja koska warorin keihäs voi olla vaarallinen, päästin otteeni irti. Nopeammin kuin leopardi hän hyppäsi aidan yli ja pakeni pois henkensä kaupalla. Mutta minäkin olen mrori, enkä aikonut antaa pojan voittaa itseäni, vaikkapa se olisi ollut itse Mostanan poika. Minä hyppäsin myös aidan yli eikä kestänyt kovin kauan ennenkuin sain pakolaisen kiinni. Hän oli juuri ennättänyt metsänreunaan, kun tartuin häntä käsivarteen ja vakuutin, ettei hänen tarvinnut pelätä, sillä olin hänen ystävänsä. Hän kääntyi puoleeni omituinen katse silmissään — se muistutti aivan antiloopin katsetta. Ehkäpä juuri sen vuoksi että itse olin mrori, halusinkin saada vangikseni Mostanan pojan, mutta nähtyäni nuo suuret, lempeät, rukoilevat silmät purskahdin itkuun.
"'Sinä olet mrori', sanoi hän, 'tahdotko antaa Mostanan pojan noiden rosvojen orjaksi?'
"'Herrani', minä vastasin, 'arabit eivät ole rosvoja, he ovat rikkaita kauppiaita, jotka kaupittelevat norsunluuta ja jotka nousevat taisteluun, kun heille tehdään vääryyttä. Mostana on kuollut, arabialaispäällikkö Kisesa itse tahtoo saada teidät. Tahdotteko antautua?'
"'Sinä et ole mrori. Ei kukaan mrori rupeaisi arabialaisen koiran orjaksi, olkoon arabi miten rikas ja mahtava tahansa. Mostana on usein ennustanut minulle, miten meidän kävisi, mutta Kalulu, hänen poikansa, ei koskaan tahdo ruveta orjaksi. Kuule minua, veljeni [kaikkia muukalaisia nimitetään Urorissa 'veljiksi'], minä synnyin Kwikurussa. Täällä minä opin erottamaan ystävän vihollisesta, valon pimeästä, hyvän pahasta, täällä minä opin käyttämään keihästä ja jousta, heiluttamaan tapparaa ja nuijaa. Noilla vihreillä niityillä minä leikittelin samanikäisten ystävieni kanssa, täällä metsässä olen pyytänyt hunajalintuja ja etsinyt villien mehiläisten makeita aarteita. Täällä antilooppi ja nopeajalkainen seepra ovat viekoitelleet minua metsästykseen, täällä yksin puutkin tuntevat minut ja pitävät minua tähän maahan kuuluvana. Mutta nyt on isäni Mostana kuollut. Kyläni tulee poltetuksi, sukulaiseni ovat kaatuneet tai joutuneet vangeiksi, pellot jäävät kylvämättä, ja minun entinen kotini muuttuu erämaaksi. Ja nyt minä pyydän, minä, joka olen mrori, sinulta sitä ainoaa mikä minulla vielä on jäljellä — vapauttani. Puhu, mrori, täytyykö minun rukoilla kahdesti sitä, mikä ei koskaan ole ollut sinun omasi? Etkö salli minun mennä setäni luo ja muistella sitä ystävällistä mroria, joka ei tahtonut hyötyä pojan heikkoudesta?'
"'Menkää rauhassa, herrani', minä vastasin. 'Moto on ystävänne, ja jos te tahdotte muistella Motoa, kun elätte onnellisena setänne heimon parissa, niin hän on kiitollinen!'
"'Onko nimesi Moto?' huudahti hän ihastuneena ja tarttui käteeni. 'Warorisotilaat setäni heimon parissa tulevat aina muistelemaan nimeäsi ilolla. Setäni Katalambula on pitävä sinut mielessään, jos me joskus vielä kohtaamme toisemme. Kalulu on puhunut'.
"Hän syleili minua hellästi, niinkuin olisin ollut hänen isänsä, otti aseensa ja kilven, jonka ojensin hänelle ja katosi metsään, kevyesti kuin juokseva kauris.
"Ja nyt yö on tullut, erotkaamme siis, ystävät", sanoi Moto lopetettuaan jännittävän kertomuksensa.
"Minua ihmetyttää, että sinä päästit Kalulun karkuun, Moto, vaikka olisit voinut saada hänestä viisikymmentä kangaspalasta palkaksi", sanoi Selim.