"Isa", sanoi hän, "eikö Selim ole kaunis sinun mielestäsi? Olen kuullut isän usein sanovan, että hän toivoisi itselleen yhtä kauniin pojan kuin Selim on, vaikka hän rakastaakin minua siitä huolimatta. Ja tiedätkö, Isa, älä pane pahaksesi, mutta minun mielestäni sinä et ole lainkaan kaunis. Sinä olet melkein yhtä musta kuin Simba ja —"
"Sinä valehtelet!" Isa aikoi lyödä Abdullahia, mutta poika karkasi pakoon ja juoksi tulen ympäri Isan ajaessa häntä takaa. Tulen toisella puolella istui Niani, neekeri-poika, jota nimitettiin apinaksi, ja kun Isa hyökkäsi hänen ohitseen, pani hän kampia, ja Isa kaatui raskaasti maahan.
Naurunhohotuksella tervehdittiin hänen kaatumistaan. Mutta Selimin nauru katkesi äkkiä, kun hän näki, että Isa hyppäsi ylös, tarttui Niania käsistä ja jaloista kiinni ja kantoi hänet tulen luo lämmittääkseen häntä, niinkuin hän sanoi.
Niani huusi ja sätkytteli jalkojaan — mutta turhaan. Isa ei välittänyt siitä, ja olisi varmaan täyttänyt uhkauksensa, elleivät Selim ja Khamis olisi tulleet väliin.
Koska arabit eivät pidä tappelusta, ei ole kumma, että Khamiskin asettui Nianin puolelle, mutta tämä ei päässyt kuitenkaan aivan rankaisematta pelistä, vaan sai koko joukon iskuja ja töytäyksiä.
Tähän tapaukseen päättyi ilta. Simba ja Moto laskeutuivat maata matoilleen Amerin teltan juurelle, Khamis, Isa ja Mussoud menivät kukin omiin telttoihinsa ja Selim lähti isänsä luo.
Sheikki Amer istui kirjoittamassa talikynttilän valossa, mutta kun
Selim astui sisään, työnsi hän paperinsa syrjään.
"Poikani, sieluni valo ja sydämeni ilo", sanoi hän vakavalla äänellä: "käy tänne istumaan ja ilahduta minua läsnäolollasi. Olen synkällä mielellä tänään, ikäänkuin suuri suru uhkaisi minua."
"Mitä sinä pelkäät, isä?" sanoi Selim. "Olethan ystäviesi ja palvelijoittesi parissa, jotka rakastavat sinua."
"Ei, poikani, en minä pelkää, vaan aavistan vaaran uhkaavan, vaikken tiedäkään, mikä se on. Mutta puhukaamme jostakin muusta. Olen kirjoittanut kirjeitä ystävilleni Sansibariin, kertonut heille siitä vaarallisesta tiestä, jonka seuralaisemme ovat valinneet, ja antanut määräyksen, mitä omaisuudelleni on tehtävä. Sinä tiedät, poikani, miten aina olen rakastanut sinua. Siltä varalta, että jokin onnettomuus kohtaisi minua, tahdon sanoa sinulle, että varoisit setääsi, joka on viekas mies. Sanon sen, vaikka hän on veljeni."