Silloin kuuluu vakaita askeleita etehisestä, patrulli tulee alaupseerin kanssa. Vahdin muutto!
Seuraavana päivänä oli Bartek päissään päivän noususta aikain.
Seuraavana päivänä samoin.
* * * * *
Sitten alkoi uusia vaivoja, taisteluja ja marsseja. Minun on rakasta ilmoittaa, että sankarini saavutti jälleen henkisen tasapainonsa. Tästä yöstä jäi hänelle vaan vähäinen rakkaus pulloon. Muutoin oli hän taisteluissa sama kuin ennenkin. Voitto seurasi häntä.
VI.
Kului taas muutamia kuukausia, ja kevät oli pitkälle joutunut. Pognembinissä kukkivat kirsikkapuut puutarhoissa ja runsaat lehdet peittivät niitä, samalla kuin voimakas talvivilja viheriöitsi kedoilla. Eräänä päivänä istui Magda töllinsä ulkopuolella ja kuori muutamia huonoja perunoita päivällisiksi. Ne olivat jo alkaneet itää, ja sopivat paremmin eläinten, kuin ihmisten ruo'aksi. Mutta talven loppuhan olikin, eikä puute ja kurjuus yleensäkään ollut niin vähäinen Pognembinissä. Sen saattoi nähdä Magdan kasvoista, jotka olivat surulliset ja tuskaa täynnä. Kenties sitä karkoittaakseen hän pani silmänsä kiinni ja alkoi laulaa ohuella, vaivaantuneella äänellään erästä puolalaista kansanlaulua, joka kertoi sotaan lähteneestä aviomiehestä ja hänen uskollisesta vaimostaan.
Varpuset visersivät kirsikkapuissa, niin kuin jos he olisivat tahtoneet voittaa hänen äänensä. Laulaessaan katseli hän milloin miettivänä koiraa, joka lepäsi auringon paisteessa, milloin maantielle, joka kulki hänen töllinsä ohi, milloin polulle, joka maantieltä kierteli puutarhan ja peltojen läpi. Mahdollisesti katseli Magda polulle, sen tähden että se vei rautatien asemalle, ja tänään tapahtui, ettei hän turhaan tähystellytkään. Kaukaa näkyi haahmo. Vaimo varjosti käsillään silmiänsä, mutta ei saattanut nähdä mitään, sillä aurinko sokaisi häntä. Sitä vastoin heräsi koira, kohotti päätään, murisi ja alkoi haistella ympärilleen ja nosti korvansa pystyyn. Samalla kertaa kuuli Magda epäselviä laulun sanoja. Heti hypähti koira ylös ja ryntäsi täydessä juoksussa miestä vastaan, joka lähestyi. Silloin kalpeni Magda vähän.
—Bartek!—eihän se voinut vaan olla Bartek!
Hän nousi ylös niin kiivaasti, että hän kaasi peruna-astian kumoon. Ei ollut enää epäilystä ollenkaan. Koira hyppeli iloisesti tulijaa vastaan. Vaimo riensi häntä vastaan ottamaan ja huusi iloissaan niin kovasti kuin voi:
—Bartek! Bartek!