Kello läppää. Etäältä kuuluu veturin puuhkuaminen, yhä lähempää ja selvemmin. Sota se on, joka lähestyy.
Kello soi toisen kerran. Väristys valtaa kaikki. Eräs vaimo alkaa huutaa: "Tuolla ne tulevat, tuolla ne tulevat…" toinen ääni lopettaa hänen ajatuksensa, kuuluen yli kaikkien: "Ranskalaiset tulevat!" Ja hetkeksi valtaa pelko ei ainoastaan naisia, vaan myöskin Sedanin vastaisia sankareita.
Juna pysähtyy asemalle. Kaikista aukoista näkyy punareunaisia lakkeja ja pukuja. Sotamiehiä on kuin muurahaisia. Tavaravaunuista kuumoittaa tykkien pitkät, mustat rungot. Pistinmetsä kasvaa avonaisista vaunuista. Arvattavasti on sotilaita käsketty laulamaan, sillä koko junaa ravistuttavat voimakkaat mies-äänet. Mahtavuutta ja voimaa uhkuaa tuosta junasta, jonka päätä on mahdoton nähdä…
Odotussillalle on ruvettu järjestämään rekryyttejä. Ken voi, sanoo vielä jäähyväiset. Bartek viuhtoo nyrkeillään, kuin myllyn siivillä ja muljottaa silmiään.
—Hyvästi Magda!
—Ah—poika parkani!
—Nyt et koskaan enää näe minua!
—Ei, en koskaan!
—Ei voi auttaa…
—Pyhä neitsyt suojelkoon sinua!