—Mitä?
—Oi, sinä olet sellainen…
Bartek tunsi sydämmellistä kiitollisuutta hän kohtaan, mutta ei saanut sitä lausutuksi.
IX.
Kuin oikein tuli kysymys, oli Magda kuitenkin samanarvoinen kuin kymmenen muuta vaimoa yhteensä. Hän piti Bartekiansa hiukan kurissa, mutta rakasti häntä kuitenkin todellisesti. Innostuksen hetkenä, niin kuin esimerkiksi vankeudessa, saattoi hän sanoa hänelle vasten naamaa, että hän oli raukka, mutta yleensä halusi hän kuitenkin, että hänestä ajateltiin parempaa. "Bartekini on vaan olevinaan raukka, mutta todellisuudessa on hän reipas mies", oli hänen tapansa usein sanoa. Bartek oli kuitenkin yhtä vähän reipas kuin hänen kimohevosensa, ja ilman Magdaa ei hän olisi voinut hoitaa talouttaan eikä muuta. Nyt oli kaikki Magdan hartioilla, mutta kuin hän kerran alkoi juosta, touhuta ja hommata, keksi hän lopuksi aina jonkun apukeinon. Viikkoa jälkeen viimeisen käyntinsä vankilan sairashuoneessa, syöksähti hän ilosta loistaen Bartekin luo.
—Kuinka voit, Bartek, sinä veitikka?—kysyi hän iloisesti.— Tiedätkö, että armollinen herra on tullut kotia? Hän on nainut kuningaskunnasta. Nuori rouva on verevä ja kaunis kuin marja. Ja sitten on hän saanut rahoja myötäjäisiksi niin hurjasti!
Armollinen Pognembinin herra oli todellakin nainut, tuonut kotia vaimonsa ja saanut paljon rahoja hänen kanssaan.
—No,—entä sitten?—kysyi Bartek.
—Entä sitten? Oi, minä olen aivan hengästynyt. Oi, luojani! Minä menin tervehtimään rouvaa ja niin näin hänen tulevan minua vastaan kuin kuningatar, kauniina, raittiina, kuin kukkanen, kukoistavana, kuin aamunkoi… Oi, kuinka on lämmin, kuinka minä olen hengästynyt!
Magda otti esiliinansa ja pyyhki sillä hikisiä kasvojaan. Sitten jatkoi hän levollisemmalla äänellä: