—Ei, ei!—huutaa Magda—kuka äänestäisi tuota Sjulbergia! Menköön hän järveen!—Älkää pahastuko, armollisin rouva, mutta kuin puhuu saksalaisista, ei voi pitää kieltään kurissa.

—Mieheni sanoi äsken, että hän maksaisi Justille.

—Jumala siunatkoon häntä!—Nyt kääntyy Magda Bartekiin päin:— Miksi seisot siinä kuin härkä? Minun täytyy pyytää Teiltä anteeksi, armollinen rouva, mutta hän ei tavallisesti puhu sanaakaan.

—Te tahdotte siis äänestää miestäni, eikö totta? Olettehan puolalainen ja me olemme puolalaisia; meidän täytyy pysyä ko'ossa.

—Minä lyön hänen pääkallonsa murskaksi, jollei hän äänestä niin!— vakuuttaa Magda.—Minkä tähden roikkuu pääsi kuin härän? Hän ei koskaan sano sanaakaan. Tulehan tänne sitten!

Bartek suutelee uudestaan armollisen rouvan kättä, aina vaan äänetönnä ja alakuloisena. Maaneuvos oli hänen mielessään.

* * * * *

Vaalipäivä on tullut. On ihan varmaa, että Pan Jarzynski tulee valituksi. Naapurit tulevat ajaen Pognembiniin, herroja tulee aina kaupungista saakka, missä he jo ovat antaneet äänensä, ja odottavat nyt Pognembinissä päätöstä, jonka pappi on luvannut heille ilmoittaa. Jarzynskin herrasväki antaa juhlapäivälliset ja iltasella matkustaa herrasväki Poseniin ja sieltä Berliiniin. Muutamat piirikunnan kylät äänestivät jo eilen. Päätös tulee tiedoksi tänään. Seurue on hyvällä mielellä. Nuori rouva on vähän levoton, mutta toivoo ja hymyilee. Emäntänä hän on niin miellyttävä, että kaikki huomaavat, minkä aarteen Pan Jarzynski löysi kuningaskunnasta. Tuon aarteen on mahdoton pysyä istumassa yhdessä paikassa, vaan juoksee yhden vieraan luota toisen luo ja kerrotuttaa itselleen, että Pan Josef tulee valituksi. Hän ei tosin ole kunnianhimoinen, eikä hän turhamielisyydestä tahdo päästä valtiopäivämiehen puolisoksi, vaan hän kuvittelee nuoressa päässään, että heillä molemmilla, sanan todellisessa merkityksessä, on tehtävä täytettävä. Väliin kohtaa hän miehensä vieraitten keskellä, vetää häntä hihasta ja kuiskaa hänen korvaansa: "herra valtiopäivämies". Aivan kuin lapsi, hän antaa mielittelynimiä. Josef hymyilee ja he molemmat ovat sanomattoman onnelliset. Molemmilla on suuri halu suudella toisiaan, mutta se ei sovi vierasten läsnäollessa. Nämä tähystävät ulos joka hetki nähdäkseen pappia, sillä asia on erinomaisen tärkeä. Äsken kuollut valtiopäivämies oli myöskin puolalainen, ja saksalaiset ovat ensi kerran asettaneet oman ehdokkaansa tässä vaalipiirissä. Voitollinen sota on rohkaissut heitä, juuri sen tähden on kartanoon kokoontuneille puolalaisille niin tärkeää, että heidän ehdokkaansa tulee valituksi. Vaikka päivällistäkään ei vielä ole syöty, pidetään jo isänmaallisia puheita, mitkä erittäinkin tekevät vaikutuksen nuoreen rouvaan, joka ei ole sellaisiin tottunut. Aika ajoin joutuu hän pelon valtaan. Jos esim. tehtäisiin vilppiä, ääniä yhteenlaskiessa? Mutta olihan vaalikomiteassa muitakin kuin saksalaisia. Muutamat vanhemmat herrat selittävät rouvalle, miten äänet luetaan. Hän on jo kuullut sen sata kertaa, mutta hän tahtoo kuulla sen mielellään vielä kerran. Onhan kysymys siitä, saako seudun väestö ystävän vaiko vihollisen eduskuntaan. Hetken kuluttua on kaikki selvillä; hetken kuluttua, sillä tieltä näkyy tomupilvi. Pappi tulee, pappi tulee! Rouva vaalenee. Kaikilta kasvoilta näkyy selvästi mielenliikutus. He ovat varmat voitosta, mutta kaikissa tapauksissa synnyttää ratkaiseva hetki sydämmen tykytystä. Se ei ole pappi, se on kylänvouti, joka tulee ratsain kaupungista. Mahdollisesti tietää hän jotakin. Hän sitoo hevosensa veräjän pylvääsen ja rientää kartanoon. Vieraat ryntäävät ulos, emäntä etupäässä.

—Onko sinulla mitään kerrottavaa? Onko herra valittu? Tule sisään!
Tiedätkö mitään varmaa? Onko päätös jo julistettu?

Kysymyksiä satelee kuin rakeita. Talonpoika heittää lakkinsa ilmaan ja huutaa: