Pelkkä valmistelujen näkeminen ilahdutti lapsia. Mutta yhtäkkiä tapahtui jotain, mikä murskasi kaikki suunnitelmat. Juuri samana päivänä, jolloin loma alkoi, siis lähtöpäivän aattona, puraisi skorpioni rouva Olivier'ta tämän nukkuessa puutarhassa päiväunta. Tällaiset myrkylliset puremat eivät tavallisesti Egyptissä ole hengenvaarallisia, mutta tällä kertaa saattoi haava olla erittäin vakava. Skorpioni oli näet ryöminyt lepotuolin ylälaitaa pitkin ja purrut rouva Olivier'ta kaulaan, kun hän oli nukkuessaan painanut eläintä päällään. Rouva oli juuri parantunut ruusutaudista, ja se saattoi uusiintua. Lääkäriä lähetettiin heti noutamaan, mutta tämä oli juuri sairaskäynnillä ja tuli vasta kahden tunnin kuluttua. Kaula ja kasvot olivat jo turvonneet ja sitten alkoi kuume tavanomaisine verenmyrkytysoireineen. Lääkäri selitti, että asian näin ollen ei matkaa saanut ajatellakaan ja hän määräsi sairaan vuodelepoon. Lapsia uhkasi nyt joulunvietto yksin kotona. Nelille on annettava täysi tunnustus siitä, että hän ajatteli enemmän sairaan opettajansa kärsimyksiä kuin huvimatkaa Medinetiin. Hän itki hiljaa muistellessaan, ettei saisi nähdä isäänsä moneen viikkoon. Stas ei alistunut yhtä helposti, vaan lähetti sähkeen ja kirjeen, joissa hän kysyi, mitä oli tehtävä. Isän vastaus tuli kahden päivän kuluttua. Hän oli nimittäin ensin neuvotellut lääkärin kanssa ja saanut tältä kuulla, että pahin vaara oli jo ohi, mutta että ruusutaudin uusiintumisen pelosta hän ei voinut antaa rouva Olivier'lle lupaa lähteä Port Saidista. Rawlison toimitti ensin potilaalle hyvän hoidon ja antoi vasta sitten lapsille luvan lähteä matkalle Dinahin kanssa. Mutta kun Dinah huolimatta suuresta mieltymyksestään Neliin ei tahtonut vastata matkasta rautateillä ja hotellissa, sai Stas sekä matkan johtajan että rahastonhoitajan toimen ja Dinah sai seurata muuten mukana. On helppo kuvitella kuinka ylpeä Stas oli tästä toimesta! Hän vakuutti ritarillisesti Nelille, ettei yksikään hius tule taittumaan tytön päästä, vaikka matka Kairoon ja Medinetiin tuottaisikin vaaroja ja vaikeuksia.
Kaikki matkavalmistelut oli jo aikaisemmin tehty, ja lapset matkustivat jo samana päivänä kanavaa pitkin Ismailaan ja sieltä rautateitse Kairoon, jossa heidän oli määrä viettää yö jatkaakseen seuraavana päivänä matkaa Medinetiin. Lähtiessään Ismailasta he näkivät Timsah-järven, jonka Stas tunsi vanhastaan, sillä hänen isänsä, innokas metsästäjä, oli vapaa-aikoina ottanut pojan mukaansa lähtiessään sinne metsästämään vesilintuja. Sitten tie kulki Wadi-Tumilatin ohi pitkin kanavaa, jossa suolaton vesi juoksee Niilistä Ismailaan ja Sueziin. Tämä kanava on kaivettu jo ennen Suezin kanavaa, sillä muussa tapauksessa Lessepsin suuressa työssä ahertava työväki olisi jäänyt vaille kelvollista juomavettä. Kanavoimisella oli ollut toinenkin hyödyllinen seuraus. Hedelmätön erämaa oli rehevöitynyt kun voimakas ja elähdyttävä suolaton virta oli suuntautunut sen läpi. Lapset näkivät vasemmanpuoleisista vaununikkunoista laajan, viheriän niityn, jolla oli hevosia, kameleja ja lampaita, sekä laajoja vainioita, joilla kasvoi maissia, hirssiä, alfaheinää sekä muita rehukasveja. Kanavan partaalla oli kaivoja suurine pyörineen, vesisankoineen ja vintteineen; fellahit johtivat vettä laitumille ja kuljettivat sitä tynnyreissä härkien vetämillä rattailla. Viljavainioilla lenteli kyyhkysiä ja toisinaan pyrähti lentoon suuria peltopyylaumoja. Kanavan rannalla asteli tärkeännäköisiä haikaroita ja kurkia. Kaukana kohottivat taatelipalmut töyhtönsä fellahien savimajojen yli.
Mutta rautatiestä pohjoiseen levisi autio erämaa, joka ei kuitenkaan ollut samanlainen kuin Suezin kanavan toisella puolella. Se oli kuin meren pohja, jolta vesi on juossut pois jättäen jälkeensä uurteisen hiekan, mutta hiekka oli keltaista, ja kumpujen laidoilla kasvoi harmaita pensaita. Näitten paikoittain hyvinkin korkeitten kumpujen välissä oli laajoja laaksoja, joissa joskus näkyi kiemurtelevia karavaaneja. Lapset näkivät kuormattuja kameleja, jotka pitkänä jonona seurasivat toinen toistaan hiekkaisten tasankojen yli. Jokaisen kamelin edellä kulki arabialainen yllään musta viitta ja valkoinen turbaani päässä. Pikku Nelin mieleen muistuivat Raamatun kuvat, joita hän oli kotona katsellut ja jotka esittivät israelilaisia matkalla Egyptiin Joosefin aikoina. Kuvat olivat aivan tällaisia. Ikävä kyllä hän ei voinut tarkasti katsoa karavaaneja, sillä ikkunan luona istui kaksi englantilaista upseeria, jotka peittivät näköalan.
Mutta kun hän oli sanonut sen Stasille, tämä kääntyi heti vakavan näköisenä upseerien puoleen nostaen sormensa hatun laitaan ja sanoen:
— Hyvät herrat, voisitteko tehdä tilaa tälle pikku neidille, joka haluaisi katsella kameleja?
Molemmat herrat suhtautuivat esitykseen yhtä vakavasti ja toinen heistä ei ainoastaan luovuttanut paikkaansa uteliaalle missille, vaan nosti hänet seisomaan penkille ikkunan ääreen.
Stas aloitti nyt esitelmänsä:
— Tämä on vanhaa viljelysseutua, jonka faarao lahjoitti Joosefille hänen veljiään varten. Muinoin tässä oli jonkinlainen kanava, ja tämä uusi on muodostettu siitä. Mutta vanha kanava rappeutui ja seutu muuttui erämaaksi. Nyt alkaa maa muuttua jälleen hedelmälliseksi.
Vaikka Stas puhui hyvin sujuvasti englantia, oli hänen puheessaan sittenkin jotakin, mikä kiinnitti toisen upseerin huomiota. Tämä kysyi:
— Te, pikku herra, ette taida olla englantilainen?