Mitä Medinet-el-Fajumiin tulee, hän oli peloissaan vielä toisestakin syystä. Koko Egyptissä ei puhuttu mistään muusta kuin Mahdin kapinasta ja dervishien julmuuksista. Rouva Olivier ei tiennyt tarkoin, missä Medinet sijaitsi ja tuli levottomaksi ajatellessaan, että se ehkä oli lähellä mahdilaisten maata, ja alkoi vihdoin tiedustella asiaa Rawlisonilta.
Mutta tämä hymähti ja sanoi:
— Mahdi ahdistaa paraikaa Khartumia, jossa kenraali Gordon puolustautuu. Tiedättekö, kuinka kaukana Khartum on Medinetistä?
— Minulla ei ole siitä minkäänlaista käsitystä.
— Suunnilleen yhtä kaukana kuin Sisilia on meistä, selitti Tarkowski.
— Ainakin, vahvisti Stas. — Khartum on Valkoisen ja Sinisen Niilin yhtymäkohdassa. Laaja Egypti ja koko Nubia erottavat sen meistä.
Vanhemmat alkoivat puhua Mahdista ja kapinasta, se kun oli vakava asia Egyptille. Uutiset Khartumin seuduilta olivat ikäviä. Villien joukot olivat jo puoli kuukautta piirittäneet kaupunkia; Egyptin ja Englannin hallitukset toimivat hitaasti. Apujoukkoja oli vastikään lähetetty, ja kaikki pelkäsivät, että kenraali Gordonin urheudesta huolimatta tämä tärkeä kaupunki joutuisi barbaarien haltuun. Päivällisen päättyessä Stas rupesi utelemaan, miksi Egyptin hallitus oli ottanut haltuunsa kaikki maat Nubiasta etelään, nimittäin Kordofanin, Darfurin ja Sudanin aina Albert-Nyanzaan asti, ja riistänyt näiden maiden asukkailta vapauden. Rawlison selitti hänelle, että Egyptin hallitus toimi Englannin määräysten mukaan, sillä yliherruus kuului Englannille; itse asiassa se hallitsi maata mielensä mukaan.
— Egyptin hallitus ei ole riistänyt keneltäkään vapautta, hän sanoi, — vaan antanut sen sadoille tuhansille, ehkä miljoonille. Kordofanissa, Darfurissa ja Sudanissa ei ole viime aikoina ollut ainoatakaan riippumatonta valtakuntaa. Milloin mikin pikkuruhtinas on esittänyt oikeuksiaan tiettyihin maihin ja sitten hallinnut niitä väkivalloin vastoin asukkaiden tahtoa. Maitten asujaimiston muodostavat pääasiassa riippumattomat arabineekerisuvut, siis ihmiset, joissa on näiden molempien rotujen verta. Nämä rodut olivat aina sotajalalla toisiaan vastaan, hyökkäilivät toistensa kimppuun ja anastivat etupäässä orjia, mutta myös karjaa ja kameleja. Kaikenlaisia julmuuksia harjoitettiin. Mutta pahimpia olivat kauppiaat, jotka ryöstivät norsunluuta ja orjia. He muodostivat ikään kuin erityisen luokan, johon kuuluivat sukujen päämiehet ja rikkaat kauppiaat. He tekivät aseellisia retkiä Afrikan sydänmaille ryöstäen norsunluuta kaikkialla ja vieden orjuuteen tuhansia ihmisiä. Sudanin, Darfurin ja Kordofanin eteläiset seudut sekä Niilin yläjuoksun ympäristö aina järveen saakka autioituivat. Englanti on kuten tiedät ahdistanut orjakauppiaita kaikkialla ja suostunut siihen, että Egyptin hallitus valtaa Kordofanin, Darfurin ja Sudanin, sillä tämä oli ainoa keino saada nuo rosvot luopumaan inhottavasta kaupasta ja pakottaa heidät alamaisuuteen. Onnettomille neekereille koitti parempi aika, kahakat ja ryöstöt lakkasivat ja ihmiset alkoivat elää jonkinlaisia lakeja noudattaen. Mutta oli luonnollista, ettei tällainen asiantila ollut kauppamiesten mieleen, ja kun Mohammed-Ahmed, nykyään tunnettu nimellä Mahdi, ilmaantui heidän keskuuteensa julistaen pyhää sotaa sillä tekosyyllä, että Egyptistä muka häviää oikea Muhamedin-usko, nousivat kaikki yhtenä miehenä aseisiin. Näin syttyi se kauhea sota, joka ainakin tähän mennessä on ollut egyptiläisille onneton. Mahdi on lyönyt hallituksen joukot kaikissa taisteluissa ja vallannut Kordofanin, Darfurin ja Sudanin; hänen joukkonsa piirittävät paraikaa Khartumia ja kulkevat pohjoista kohti läheten Nubian rajaa.
— Voivatko he tulla Egyptiin saakka? kysyi Stas.
— Eivät, Rawlison vastasi. — Mahdi väittää kyllä valloittavansa koko maailman, mutta hän on villi ihminen, joka ei käsitä mitään. Hän ei ikinä voisi valloittaa Egyptiä, koska Englanti ei sitä suvaitsisi.