Päivä painui jo länteen, kun Mahdi nousi ja läksi kotiinsa. Lapset saattoivat nyt nähdä missä määrin dervishit palvelivat profeettaansa, sillä suuret joukot seurasivat häntä ja raapivat niitä kohtia maasta, missä oli Mahdin jalan jälki. Sitä tehdessään he sysivät ja löivät toisiaan, sillä he uskoivat, että sellainen maa suojelee terveitä ja parantaa sairaita.
Rukouskenttä tyhjeni hitaasti. Idrys ei tiennyt, mitä tehdä, ja hän oli juuri aikeissa palata lasten ja muitten matkatoveriensa kanssa yömajoille ja Chamiksen luo, kun kreikkalainen, joka oli aamulla antanut lapsille taateleita ja rahaa, ilmaantui yhtäkkiä heidän eteensä.
— Olen puhunut teistä Mahdille, hän virkkoi arabiankielellä, — ja profeetta tahtoo nähdä teidät.
— Kiitos Allahille ja sinulle, herra! huudahti Idrys. — Ehkä me löydämme Smaininkin Mahdin luota?
— Smain on Fashodassa, vastasi kreikkalainen. Sitten hän kääntyi
Stasin puoleen ja sanoi englanniksi:
— Profeetta mahdollisesti ottaa teidät suojelukseensa; olen nimittäin koettanut vaikuttaa häneen siihen suuntaan. Sanoin, että siten hänen armeliaisuutensa maine leviäisi valkoihoisten kansain keskuuteen. Täällä tapahtuu kauheita asioita, ja jollei hän ota suojellakseen teitä, niin te voitte kuolla nälkään, kulkutauteihin tai roistojen käden kautta. Mutta teidän pitää voittaa hänet puolellenne, ja se riippuu sinusta.
— Mitä minun pitää tehdä, herra? kysyi Stas.
— Kun astut hänen eteensä, polvistu, ja jos hän tarjoaa kätensä, suutele sitä ja pyydä, että hän ottaisi teidät siipiensä suojaan.
Samassa kreikkalainen keskeytti puheensa ja kysyi:
— Eikö kukaan noista miehistä ymmärrä englanninkieltä?