— En voinut muuta, Stas vastasi.
— En voinut! Tiedä, että olette tuomitut toiselle matkalle, joka on sata kertaa edellistä pahempi. Se on kuolemaksi — ymmärrätkö? Fashodassa kuume tappaa teidät viikon kuluessa. Mahdi tietää kyllä, miksi hän lähettää teidät Smainin luo.
— Omdurmanissa me kuolisimme myöskin.
— Se ei ole totta! Mahdin talossa, ylellisyydessä ja mukavuudessa te ette kuolisi. Ja hän oli taipuvainen suojelemaan teitä. Minä tiedän aivan varmasti, että hän oli suostuvainen. Kauniistipa sinä minut palkitsit, vaikka puolustin teitä. Mutta tee nyt, mitä tahdot! Abdullah lähettää viikon kuluttua kamelipostin Fashodaan. Siihen mennessä voitte tehdä, mitä haluatte! Minua ette enää näe!…
Hän poistui.
He menivät pimeitä katuja pitkin majoilleen. He kulkivat kauan, sillä kaupunki oli laaja. Nel alkoi uupua; nälkä, pelko ja jännitys olivat kuluttaneet hänen voimansa. Idrys ja Gebr hoputtivat häntä kävelemään nopeammin, mutta pian hänen jalkansa herpaantuivat kokonaan. Silloin Stas otti hänet syliinsä ja kantoi eteenpäin. Poika olisi nyt tahtonut selittää Nelille, miksi hän ei voinut menetellä toisin, mutta hänen ajatuksensa olivat lamassa ja hän toisteli vain: "Nel, Nel, Nel…" ja painoi tyttöä rintaansa vasten.
Kun he olivat kulkeneet jonkin matkaa, nukahti Nel uupumuksesta hänen käsivarsilleen. Stas kulki ääneti syvässä hiljaisuudessa, jota vain Idryksen ja Gebrin keskustelu häiritsi. Nämä olivat hyvin iloisia, ja se oli onneksi Stasille, sillä muuten he olisivat rangaisseet häntä, kun hän oli puhunut niin julkeasti Mahdille. Mutta odotettavissa oleva palkinto kiehtoi heidän mieliään siinä määrin, etteivät he osanneet ajatella mitään muuta.
— Tunsin itseni sairaaksi, Idrys sanoi, — mutta nähdessäni profeetan minä parannuin.
— Hän on kuin palmu erämaassa, kuin kylmä vesi kuumana päivänä, ja hänen sanansa ovat kuin kypsät taatelit, Gebr vastasi.
— Abdullah antaa meille runsaat lahjat, sillä Mahdin tahto on pyhä.