Nähtävästi sanat koskivat Anteaan. Ehkä itseään ajatellen, virkkoi hän:
— Ihminen saattaa siis sekä kärsiä että kuolla viattomasti?
— Ei kukaan ole viaton, vastasi Pontius. — Natsarealainen ei ole tehnyt mitään rikosta ja prokuratorina pesenkin käteni. Mutta ihmisenä vastustan hänen oppiansa. Puhelin hänen kanssansa aika kauvan, sillä minä tahdoin tutkia häntä. Ja minä tulinkin vakuutetuksi siitä, että hän puolustaa kuulumattomia asioita. Se on vaikeaa! Täytyy maailman toki seisoa järjen perustuksella. Kuka väittää, ettei siveyttä tarvittaisi?… En suinkaan minä. Opettavathan stoikotkin, että vastoinkäymisiä tulee kantaa kärsivällisyydellä, mutta eiväthän he vaadi ihmistä luopumaan kaikesta, alkaen maatilasta päivällisateriaan asti. Sanoppas sinä Cinna, joka olet järkevä mies, mitä sinä minusta ajattelisit, jos minä antaisin tämän talon, jossa te nyt asutte, jollekulle retkulaiselle, joka tuolla Jopen portilla paahtaa kylkiään auringossa? Mutta juuri sellaisia asioita hän vaatii. Sitte hän julistaa, että kaikkia tulee rakastaa samalla tavalla: juutalaisia yhtä paljon kuin roomalaisia, roomalaisia yhtä paljon kuin egyptiläisiä, egyptiläisiä yhtä paljon kuin afreja, ja niin poispäin. Myönnän että sain hänestä tarpeekseni. Hänen henkensä on kysymyksessä ja kuitenkin hän käyttäytyy ikäänkuin olisi kysymyksessä vaan jonkun toisen henki, opettaa ja — rukoilee. En minä ole velvollinen pelastamaan ihmistä, joka itse ei pelastuksestaan välitä. Joka ei missään osaa pitää määrää, on typerä mies. Sitte hän sanoo itseään Jumalan Pojaksi ja järkyttelee perustuksia, joilla maailma lepää ja sillä hän tietysti vahingoittaa ihmisiä. Miettiköön mielessään mitä tahtoo, mutta älköön ruvetko järkyttelemään. Ihmisenä minä vastustan hänen oppiaan. Edellyttäkäämme etten usko jumaliin — se on silloin minun asiani. Joka tapauksessa minä käsitän uskonnon tarpeellisuuden ja tunnustan sitä julkisesti, sillä tiedän että uskonto on kansalle ohja. Hevostenkin täytyy olla valjaissa ja lujissa valjaissa. Eihän kuoleman tuollaiselle Natsarealaiselle pitäisi olla kauheankaan, koska hän väittää nousevansa ylös kuolleista.
Cinna ja Antea katsahtivat toisiinsa kummissaan.
— Nousevansa ylös kuolleista?
— Ei enempää eikä vähempää: kolmen päivän perästä. Niin hänen opetuslapsensa ainakin väittävät. En muistanut kysyä häneltä itseltään. Onhan se muuten yhdentekevä, sillä vapauttaahan kuolema lupauksista. Ja eihän hän kadottaisi mitään, jollei nousisikaan ylös, sillä hänen oppinsa mukaanhan todellinen onni alkaa vasta silloin kun iankaikkinen elämä alkaa, nimittäin kuoleman jälkeen. Hän puhuu siitä todella kuin mies, joka on asiastaan ihan varma. Hänen Hadeksessaan on valoisampaa kuin aurinkoisessa maailmassa ja joka eninten kärsii täällä, se pääsee varminten sinne; pitää vaan rakastaa, rakastaa ja rakastaa!
— Onpa se kummallinen oppi! huudahti Antea.
— Ja huusivatko ne todella sinulle: "ristiinnaulitse!" kysyi Cinna.
— En minä sitä oikeastaan ihmettele. Tämän kansan mieli on täynnä vihaa ja mikä sitte mielisi ristiinnaulita rakkauden, jollei viha?
Antea painoi kättään kalpealle otsalleen.