— Hyvä herra, vaikka toisinaan olenkin vaivannut teitä, niin uskokaa toki, että minä suuresti teitä… Sallikaa minun ilman muuta…
Ja hän kiertää käsivartensa kaulaani ja syleilee minua. Swiatecki on kaikesta päättäen kertonut hänelle, että minä nain, ja hän toivoo, että minä tästä lähtien tulen maksamaan vuokrani säännöllisesti. Toivokoon vaan!…
Minä ryntään portaita ylös. Ylhäältä kuuluu hirveätä melua. Syöksyn sisään. Työhuone on hämärä tupakan savusta. Siellä on Julek Rzysinski, Wach Poterkiewicz, Franek Cepkowski, vanha Sludecki, Karminski, Wojtek Michalak, jotka kaikki huvittelevat itseään vetämällä ja sysimällä siroa Bobusta ympäri huonetta. Mutta nähdessään minut he jättävät heti Bobuksen keskelle lattiaa ja päästävät hurjan huudon:
— Onnittelemme! onnittelemme! onnittelemme!…
— Heittäkäämme hänet ilmaan!
Samassa silmänräpäyksessä nostavat he minut käsilleen ja useamman kerran korkealle ylös ulvoen kuin mölyapinat.
Vihdoin minä seison jaloillani, kiitän heitä parhaani mukaan ja lupaan kutsua heidät kaikki häihini, ennen kaikkea Swiateckin, jonka valitsen morsiuspojaksi… Mutta Swiatecki kohottaa kätensä ja sanoo:
— Tuo nauta luulee, että me onnittelemme häntä hänen kihlauksensa johdosta.
— Minkä johdosta sitten?
— Mitä? Etkö tiedä sitten? — kysyvät useat.