Heitä läheni todella ratsastaja, karauttaen täyttä vauhtia satulaan kumartuneena, kasvot hevosen harjan peitossa, vieläpä hän ruoskalla kiihdyttikin orittansa, joka tuskin tuntui koskettavan maata.
— Mitä pirua tuo on ja miksi hän kiitää tuolla tavalla? Aivanhan hän lentämällä lentää, sanoi herra Zagloba vetäen kotelostaan esiin pistolin, ollaksensa valmiina kaiken varalta.
Sillä välin oli ratsastaja päässyt jo noin kolmenkymmenen askeleen päähän.
— Seis! karjaisi herra Zagloba, tähdäten pistolillaan. — Kuka olet?
Ratsastaja pysäytti hevosensa ja kohotti satulasta pystyyn päänsä.
Tuskin hän oli ehtinyt katsahtaa tulijoihin, kun hän jo huudahti:
— Herra Zagloba!
— Plesniewski, starostan palvelija Czehrynistä! Mitäs sinä täällä teet, minne sinä lennät?
— Armollinen herra, kääntykää tekin takaisin minun mukaani.
Onnettomuus, Jumalan viha, Jumalan tuomio!
— Mitä on tapahtunut, puhu!
— Zaporogilaiset ovat jo valloittaneet Czehrynin, talonpojat tappavat aatelia. Jumalan tuomio!