— Pitäisi luopua kaikesta, repiä omin käsin kaikki, mitä on rakentanut…

— Rikkoa välit mahtavan Kaarle Kustaan kanssa ja langeta maanpakoon ajetun Jan Kasimirin jalkoihin, jotta hän suvaitsisi olla armollinen ja ottaa sinut taas palvelukseensa… ja pyytää herra Sapiehan puoltolausetta…

Janusz-ruhtinaan kasvot sävähtivät punaisiksi.

— Huomaatko, miten hän minulle kirjoittaa: »Tee parannus, niin minä annan sinulle anteeksi» aivan kuin hallitsija alamaiselleen!

— Hän olisi kirjoittanut toisin, jos kuusituhatta sapelia olisi suunnattu hänen kurkkuaan kohti.

— Mutta… — Ruhtinas Janusz keskeytti lauseen ja vaipui synkkiin mietteisiin.

— Mitä mutta?

— Kenties se olisi pelastus isänmaalle, jos tekisi niin kuin Sapieha neuvoo.

— Entä sinulle? Ja minulle? Ja Radziwilleille? Janusz ei vastannut mitään, painoi päänsä käsiin ja mietti.

— Olkoon niin! — sanoi hän vihdoin. — Täyttyköön se!