— Teidän majesteettinne! — huudahti marsalkka. — Parannuksen aika on tullut, mutta tämän katon alla teidän majesteettinne on semmoisten miesten seurassa, jotka eivät koskaan edes ajatuksissaankaan ole rikkoneet teidän majesteettianne vastaan.
— Se on totta! — vastasi kuningas. — Ja te, herra marsalkka, olette ensimmäisiä niiden joukossa!
Pöydissä alkoi äänten sorina käydä voimakkaammaksi. Keskusteltiin valtiollisesta tilanteesta, keisarin avusta, jota tähän saakka oli turhaan odotettu, tataarilaisten apujoukoista ja ruotsalaisia vastaan alkavasta sodasta. Syntyi uusi riemu, kun herra marsalkka ilmoitti, että hänen vartavasten kaanin luo lähettämänsä lähettiläs on palannut tuoden tiedon, että neljäkymmentä tuhatta miestä on kaanilla valmiina, ja tuo joukko voi kasvaa sataan tuhanteen heti, kun kuningas saapuu Lembergiin ja tekee sopimuksen kaanin kanssa. Sama lähettiläs ilmoitti myös kasakkain palanneen tataarilaisten painostuksesta kuuliaisuuteen.
— Kaikkea olette niin ajatellut, herra marsalkka, — sanoi kuningas, — että me itsekään emme olisi sitä paremmin tehnyt!
Hän tarttui pikariin ja huudahti:
— Herra kruununmarsalkan, isäntämme ja ystävämme, malja!
— Ei suinkaan, teidän majesteettinne! — huudahti marsalkka. — Kenenkään maljaa ei täällä voida juoda ennen, kuin on juotu teidän kuninkaallisen majesteettinne malja!
Kaikki laskivat alas pikarinsa, jotka he jo olivat kohottaneet. Palvelijat riensivät täyttämään pikareita viinillä, jota ammennettiin kultaisilla kauhoilla hopeaisesta tynnyristä. Innostus kohosi, ja kaikki odottivat herra marsalkan maljan esitystä.
Hovimestari toi kaksi venetsialaisesta kristallista valmistettua pikaria, jotka olivat aivan harvinaisia mestariteoksia. Hieno ja taidokkaasti kiilloitettu kristalli säkenöi aivan kuin timantti. Pikarin jalka oli kultaa, ja siihen olivat italialaiset taiteilijat muodostelleet pieniä henkilökuvia, niin että syntyi kuvaus voittoisan päällikön ratsastuksesta Kapitoliumiin. Yli viisikymmentä henkilökuviota oli siinä, ja vaikka ne olivat niin pieniä kuin metsäpähkinä, oli ne muovailtu niin mestarillisesti, että saattoi erottaa jokaisen kuvatun kasvojen ilmeen ja ymmärtää hänen tunteensa, nähdä voittajain ylpeyden ja voitettujen murheen. Jalustan yhdisti itse pikariin kultainen, hiuksenhieno filigraani, joka oli muodostettu ihmeteltävällä taidolla lehdiksi ja kukiksi.
Hovimestari asetti toisen pikareista kuninkaan eteen, toisen marsalkalle, ja täytti ne viinillä. Kaikki nousivat seisomaan, ja marsalkka kohotti pikarinsa huutaen kaikin voimin: