— Tuommoiset eivät koskaan joudu hukkaan! — sanoi hän. — Ne selviävät mistä sekamelskasta tahansa, vieläpä niittävät kunniaa samalla.
— Enkö sitä teille sanonut? — huudahti Zagloba. — Heti kun näin hänet Kiejdanyssa, ajattelin itsekseni: siinä on sotilas oikeata maata! Ja muistatteko, että kohta lankesimme toistemme kaulaan! Tosin on minun ansioni, että Radziwill kukistui, mutta on siinä osaa hänelläkin. Jumala minut johti Billewiczessä estämään ampumasta hänet… Hyvät herrat, ei sovi ottaa tämmöistä ritaria vastaan kuivin suin, sillä hän voisi luulla, että emme tarkoita mitä puhumme!
Tämän kuultuaan Rzedzian heti lähetti pois tataarilaisen turkkeineen ja alkoi hommata juotavaa.
Mutta Kmicicin ainoana pyrkimyksenä oli mahdollisimman pian saada
Charlampilta tietoja Oleńkan kohtalosta.
— Olitteko mukana Kiejdanyssa? — kysyi hän.
— Kyllä, koko ajan! — vastasi pitkänenäinen. — Ruhtinas Boguslaw saapui meidän ruhtinaamme luo. Illallisille hän laittautui niin koreaksi, että silmiä häikäisi, ja neiti Billewicz ilmeisesti miellytti häntä kovin, sillä hän kehräsi tyytyväisenä kuin kissa, kun sen selkää silitetään.
— Lakkaa! — sanoi Wolodyjowski. — Sinun puheesi tuottaa ritarille liian suurta tuskaa.
— Päinvastoin! Jatkakaa! — huudahti Kmicic.
— Hän puhui silloin pöydässä, — sanoi Charlamp, että Radziwill kyllä voi mennä naimisiin tavallisen aatelisneidon kanssa ja että hän itse mieluummin nai semmoisen kuin jonkun niistä prinsessoista, joita Ranskan kuningas hänelle tahtoi naittaa. Niitten nimiä en muista, kun ne olivat kovin konstikkaita.
— Eivät ne kuulukaan asiaan! — sanoi Zagloba.