— Todellakin teillä on valtiokanslerin pää! — huudahti Wolodyjowski.
— Simaa, herra Michal!… Kolmannen kirjeen lähetän Chowańskille, jossa käsken hänen mennä hiiteen, muuten savustamme hänet ulos kaikista kaupungeista ja linnoista. Tosin he nyt ovat Liettuassa rauhallisina paikoillaan eivätkä anasta linnoja, mutta Zoltarenkon kasakat ryöstelevät kulkien tuhannen ja kahden tuhannen miehen suuruisina joukkoina. Pitäkööt niitä kurissa, muuten saavat selkäänsä meiltä.
— Voisimme todellakin antaa heille selkään, — sanoi Jan Skrzetuski. —
Miehemme tekisivät puhdasta jälkeä!
— Olen minäkin sitä ajatellut ja lähetän tänään jo uudet partiojoukot Wolkowyskowin luo, mutta et haec facienda et haec non omittenda… Neljännen kirjeen lähetän kuninkaallemme, hyvälle herrallemme, lohduttaakseni häntä murheessa sillä tiedolla, että vielä on niitä, jotka eivät ole häntä hylänneet ja joiden sydämet ja sapelit ovat valmiina häntä auttamaan. Olkoon vieraalla maalla edes tämä lohdutus isällämme, rakkaalla herrallamme. Jagiellon jälkeläisellä… olkoon… olkoon…
Zagloba alkoi nikotella, sillä hän oli jo aika lailla päissään, ja purskahti itkemään kuninkaan kovaa kohtaloa. Herra Michal säesti häntä hieman hillitymmin, ja Rzedziankin nyyhkytti tahi oli nyyhkyttävinään, kun taas Skrzetuskit panivat päänsä käsien varaan ja olivat vaiti.
Mutta tätä kesti vain hetken. Zagloban valtasi äkkiä vihastus.
— Entä vaaliruhtinas! — huusi hän. — Kun hän kerran on tehnyt liiton Preussin kaupunkien kanssa, niin ryhtyköön taisteluun ruotsalaisia vastaan älköönkä heilutelko häntäänsä molemmille puolille, vaan tehköön sen, mitä uskollinen vasalli on velvollinen herraansa kohtaan, tulkoon avuksi.
— Kenpä tietää, vaikka hän vielä menisi ruotsalaisten puolelle, — sanoi
Stanislaw Skrzetuski.
— Menisi ruotsalaisten puolelle? Kyllä minä hänelle näytän! Preussin raja ei ole kaukana, ja minulla on muutamia tuhansia sapeleita käytettävänäni. Niin totta kuin olen tämän uljaan joukon ylipäällikkö, käyn häntä tervehtimässä tulella ja miekalla! Ettäkö ei ole muonaa? Hyvä, saamme sitä riittävästi preussilaisten aitoista.
— Herra Jumala! — huudahti innostuen Rzedzian. — Teidän armonne on täysin kruunupäitten veroinen.