Kirottu, niin että oli vailla isänmaata.
Niin oli kai Jumala ottanut häneltä myöskin hänen kielensä, joten mikään hänen rukouksistaan ei voinut kantaa perille.
Eihän hänellä ollut mitään äidinkieltä…
Erik oli koskettanut häntä pariin kertaan.
»Sinunhan täytyy mennä johtajan puheille», sanoi hän, »miksi sinä oikein istut tuolla tavoin?»
»Niin», sanoi Joán eikä tietänyt, mitä hänen piti tehdä.
Sitten hän muisti ja lähti.
Herra Dupierre istui työhuoneessaan, jossa vihreät lasikuvut varjostivat sähköliekkejä.
Hän osoitti tuolia pöydän toisella puolen ja sanoi, katsellen käsiään, joita hän levitteli edessään:
»Kreivi Ujházy, minun on täytynyt kutsua teidät», ja hän lisäsi, silmät kiinnitettyinä Joániin: