»Niin öisin. Minä ainakin. Hieron käsiäni ihovoiteella ja maatessani käytän hansikkaita. Niin pitäisi teidänkin tehdä — sormienne takia. — Hyvästi, Ujházy. Tiedättekö mitä luulen — te kuulutte niihin, jotka muistavat liian hyvin, ja liian paljon. Ei pidä muistaa — on vain mentävä eteenpäin. Nyt minä menen Budapestiin. — Hyvää yötä.»
Jens Lund nyökäytti päätään ja lähti.
Tuokion verran istuivat molemmat vaiti. Sitten Collyett sanoi:
»Hän oli merkillinen.»
»Niin oli.»
He olivat jälleen vaiti, kunnes austraalialainen virkkoi:
»Hän puhui niin paljon. Mutta en voi muistaa, mitä hän sanoi.»
Taas oli hiljaista.
»Mutta kenties», sanoi Henry, »muistan sen vuoden kuluttua».
»Kenties.»