Tuolla istui hän…
He eivät tietäneet, että sama hymy valaisi heidän molempien kasvoja.
Mutta samassa Erik yhtyi soittoon, ja käyrä lauloi laulua »Aage ritarista».
Ja kihlas kauniin Elsen,
tuon neidon suloisen,
kaikui kuin riemuiten viulun kieliltä.
Se toistui uudelleen ja uudelleen, aivan kuin kummuten soittokoneen syvyyksistä. Ja yhä, aivan kuin särkymäisillään ja murtumaisillaan, lauloi viulu:
Niin kihlas kauniin Elsen…
kunnes Joán keskeytti laulun, ja vakavana kuin virsi, mutta kuin kiitosvirsi, kaikui salissa:
Sa synnyinmaa, mi mulle kodin annat ja missä juuren' on, jos kunne kuljenkin, kielessäs äidin äänen kaiun kannat, se syämellein on soitto suloisin. Sa ranta raikkahin, miss' joikuu joutsen illoin, vihanta maa, sä syämen sytät silloin, sua rakastan, sa Tanska, isäin maa.
Joán oli kohottanut päänsä, ja ujházylaiset silmät olivat aivan avoimet: