Rouva Etvös oli saanut Etvöksen levolle ja samoin kahdeksan pienokaistaan.
Etvös oli vain vastuksena valveilla ollessaan. Hän joko muisteli jotakin tai sai "aatteen" joka viides minuutti ja käveli sitte sitä kehittäen edes takaisin märän lattian ylitse.
Mutta nyt oli hän mennyt levolle, ja ainoastaan Emmeline oli jäänyt valveille.
Hän auttoi astiain kuivaamisessa ja kuivasi niin varovasti ja näppärästi, suussaan ja silmissään innokkaan lapsen jäykkä ilme — lautasen lautasen jälkeen.
"Lista, lista — missä on nyt lista?"
Oli kysymys keittäjättären tarvitseman "soikon" piirroksesta. Se löytyi vihdoin kaapista ja aprikoiden kumartui rouva Etvös "listan" ylitse.
Niitä ei voinut lainata.
"Äiti", sanoi Emmeline ajattelevaisen tai pikemmin salaperäisen näköisenä — oli niin monia asioita, joista hänen ja äidin oli tapana kuiskailla ja joita ei kukaan muu saanut kuulla —.
"Klubissa on Gerdalla niin monta soikkoa."
Mutta rouva Etvös ei kuullut. Tänä iltana tunkeutuivat kaikki ajatukset hänen mieleensä sekamelskassa, unhotetut ja puoliunhotetut jo aikoja sitte. Hän ajatteli kronbergiläistä aikaansa, jolloin he matkustelivat… Ja hän ajatteli talvea, jolloin he kohtasivat ensi kerran, kun hän lauloi soloa kaikissa konserteissa juhlasalissa…