Rouva Linden nauroi kilpaa herrojen kera ja asetti molemmat kyynäspäänsä pöydälle. "Hauska henkilö", sanoi hän presidentille, joka oli sysännyt lasisilmänsä ylös ja katseli rouva Simoninia paljain silmin.
Tuli Cerlachiuksen hyvän bourgogneviinin vuoro, ja kaikki kilistelivät Etvöksen kera, joka onnesta painuneena istui tuolillaan. "Kiitos, hyvät ystävät, kiitos hyvät ystävät", sanoi hän ja levitteli käsiään.
Ja rouva Etvös sanoi tenoristille vienosti, vielä hieman pelokkaasti hymyillen:
"Nyt en sentään luule, että hän kovin pahasti ikävystyy", ja kun tenoristi oli varma, että hän päinvastoin oli hyvin huvitettu, sanoi rouva Etvös hymyillen niin onnellisesti koko avoimella suullaan:
"Oi Luojan kiitos — niinkö luulette, niinkö luulette?…"
Silfverhjelm kilisti ymmärtäväisesti Cerlachiuksen kera — hän tunsi bourgognen — ja viuluniekka pisti kaskuksi, jota kaikki kuuntelivat nauraen. Rouva Simoninilla oli pöydän yläpäässä Etvöksen ja kenraalin välissä niin mukavaa kuin uunin nurkassa.
"Ja, wer nur jetzt ein gutes Glas Bier hätte", sanoi hän ikäänkuin se olisi kaikkien herkkujen herkku.
Etvös katsoi hieman epävarmana häneen.
"Mutta sitähän voidaan hankkia", sanoi hän nousten; jaloillaan seisten näytti hän hieman epävarmalta.
"Mitä? Mitä, Etvös?" kysyi rouva Etvös levotonna pöydän alapäästä.