»Makasin lumessa pappilan aidan takana aina tähän saakka, mutta ei ollut mahdollista häntä tavata. Juuri äsken sammutti hän tulen makuuhuoneessaan. Silloin palasin kotiin. Älkää olko vihainen, herra. Kentiesi onnistuu huomenna paremmin.»
Boleslav ei tahtonut kuulla puhuttavankaan, että hän vielä kerran antautuisi samaan seikkailuun; mutta kun Regina seuraavana iltana astui hänen eteensä valmiina lähtemään, ei hän kieltänyt.
Tällä kertaa palasi hän hehkuvin poskin ja hengästymäisillään kotiin. Pari talonpoikaa oli »Mustasta Kotkasta» palatessaan tavannut hänet ja he olivat ajaneet häntä takaa.
»Mutta huomenna, huomenna se varmaan onnistuu.»
Ja hän oli oikeassa.
Yhtä hengästyneenä kuin edellisenäkin iltana, mutta ilosta loistavin silmin astui hän kymmenen korvilla huoneeseen ja ojensi voitonriemuisena jo ovelta Boleslavia kohden tyhjät kätensä.
»Luojan kiitos», ajatteli Boleslav, »neljättä kertaa en olisi hennonut häntä enää lähettääkään.»
Ja iloisen innokkaasti alkoi Regina kertoa. Sulttaani, kahlekoira, se tunsi hänet ennaltaan, ja lisäksi oli hän ottanut mukaansa palasen siannahkaa. Sitten oli hän asettunut takaoven eteen ja kurkistellut avaimenreiästä. »Porstuassa on suuri kyökkikaappi, ja jos Helena—neiti, tarkotan—huomisaamuksi tahtoo antaa kaapista ulos jauhoja ja kahviksia, täytyy hänen tulla näkyviin. Ja oikein, herra, yhtäkkiä pilkahtaa valon kajastus silmiini ja siellä seisoo hän, tuskin kolmen askeleen päässä.»
Boleslav huokasi. »Tuo onnellinen, joka on nähnyt hänet omin silmin.»
»Avaan nyt oven aivan hiljaa ja huudan; Helena! Neiti Helena! Kun hän minut huomaa, huudahtaa hän ja pudottaa kynttiläjalan kädestään... Helena, sanon minä, en tahdo tehdä sinulle mitään pahaa.—Tässä on kirje junkkari Boleslavilta... Silloin valtaa hänet väristys, ja tuskin ottaa hän kirjeen kädestäni. Ja samalla huutaa hän aivan pöyristyneenä: Mene—mene pian luotani! Parhaiksi sain hänelle sanotuksi jotakin kirjelaatikosta—kirjelaaatikosta nostosillan luona, kun hän jo oli oven sulkenut ja lukinnut.—Ah, hyvä isä», lisäsi hän surumielisesti hymyillen, »olenhan tottunut siihen, että minua siten kohdellaan, mutta tällä kertaa minulla toki oli sanomia teiltä.»