Boleslav mainitsi komentajan nimen.
Maaneuvos kumartui salkkunsa ylitse, niin että harmaa harja peitti kuivat, kaidat kasvot miltei kokonaan.
»Tämä ainakin käy yhteen tietojeni kanssa», sanoi hän lukiessaan.—»Siellä oli luutnantti Baumgart, joka aselevon aikaan astui rykmenttiin. Sitäpaitsi oli armeijassa vielä neljä samannimistä upseeria. Mutta kysymyksessä oleva, joksi väitätte itseänne, on maaliskuun 1 ja 3 päivän välillä kuollut Marnen taistelussa.
»Mistä sen tiedätte, herra maaneuvos.»
»Se on merkitty luetteloon, herra parooni! Eräällä lähettiläsratsastuksella ovat hänet ampuneet Marmontin osaston krenatöörit.»
Boleslav tunsi, kuinka kuuma verivirta tulvahti hänen päähänsä. Hänen elämänsä vaikeimmat ja uljaimmat hetket tulivat ilmielävänä hänen sielunsa silmien eteen. »Se on erehdys», huudahti hän, »luutnantti Baumgart joutui pahoin haavotettuna vihollisten käsiin, mutta pääsi sieltä hengissä.»
»Ja toivotte siis, että teidät tunnustetaan tuoksi kuolleeksi lähettilääksi?»
»Luulen sen toiveen kyllin selvästi ilmaisseeni.»
»No hyvä—sittenpä myöskin tiedätte, millä asialla mainittu lähettiläs liikkui.»
»Tietysti.»