Latojan huomautus: Sisällysluettelo lisätty html-muunnoksen yhteydessä. Alkuperäisteoksessa sitä ei ole.
[I.]
[II.]
[III.]
[IV.]
[V.]
[VI.]
[VII.]
[VIII.]
[IX.]
[X.]
[XI.]
[XII.]
[XIII.]
[XIV.]
[XV.]
[XVI.]
[XVII.]
[XVIII.]
[XIX.]
[XX.]
I.
Rauha oli tehty. Maailma, jota korsikkalainen oli puolen ihmisikää uskaltanut pitää leikkipallonaan, tunsi jälleen itsensä.
Runneltuna, revittynä, vuotaen verta tuhansista haavoistaan, täytenään taistelutantereita kuin märkiviä paiseita, puoleksi hautuumaana ja puoleksi raunioina—sellaisena se jälleen löysi itsensä.
Mutta ihmiskunta, joka vastikään oli vapautunut, ei aavistanut mitään omasta kurjuudestaan.—Jos maata, josta se sai leipänsä, oli lannotettu verelläkin—hyvä vaan! Sittepähän se vastedes kantoi runsaamman hedelmän. Jos luodit ja pistimet olivatkin harventaneet ihmisten rivejä, mitäs siitä?—Olipahan jälelle jääneillä enemmän tilaa ojennella käsivarsiaan.
Pääsihän jälleen liikkumaan, kun väentungosta hieman oli hajotettu.
Katkeamaton riemuhuuto kajahti taivasta kohden Gibraltarin kallioilta aina Nordkapiin saakka.—Jokaisessa kellonnuorassa riippui tempova poikanen, jokaiselta alttarilta, jokaisesta majasta kohosi kiitosrukous.— — —Surevat piiloutuivat, heidän valituksensa tukehtuivat kiitosvirsiin, heidän kyynelensä imi maa samalla kylmäkiskoisuudella, jolla oli juonut kaatuneiden veripisaratkin.