111. Mutta kanelin he keräävät vielä ihmeellisemmällä tavalla. Missä se kasvaa ja mikä maa sen tuottaa, sitä he eivät saata mainita, muuta kuin että muutamat todenmukaisesti väittävät sen kasvavan niillä seuduin, missä Dionysosta kasvatettiin. Kerrotaan, että näitä puikkoja, joita me foinikialaisten mukaan kutsumme kinamomoniksi [s.o. kaneliksi], tuovat suuret linnut, jotka kantavat niitä pesiinsä. Ja ne ovat laatineet pesänsä savesta jyrkille vuorille, minne ihminen ei mitenkään pääse. Tämän vuoksi ovat siis arabialaiset keksineet seuraavan juonen. He hakkaavat kuolleitten härkien, aasien ja muiden juhtien lihan kappaleiksi ja toimittavat niin suuria kappaleita kuin suinkin mainittuihin paikkoihin, asettavat ne lähelle pesiä ja lähtevät kauas pois niistä. Silloin lentävät linnut alas ja vievät lihakappaleet pesiinsä, mutta viimemainitut eivät kestä niin suurta painoa, vaan särkyvät ja putoovat maahan, jolloin ihmiset tulevat paikalle korjaamaan kanelin. Sillä tavoin se kerätään kokoon ja saapuu sitten sieltä muihin maihin.
112. Ledanon taas, jota arabialaiset kutsuvat ladanoniksi, syntyy vielä ihmeellisemmällä tavalla kuin edellinen. Se syntyy näet mitä pahanhajuisimmasta aineesta, mutta on kuitenkin hyvänhajuisin. Sitä tavataan nimittäin pukkien parrassa, missä se kasvaa niinkuin pihka puissa. Sitä käytetään useiden voiteitten tekoon ja varsinkin sitä arabialaiset käyttävät suitsuttaessaan.
113. Sen verran olkoon sanottu suitsutusaineista. Mutta Arabianmaassa vallitsee sanomattoman suloinen tuoksu. Siellä on kahta ihmeellistä lajia lampaita, joita ei ole missään muualla. Toisella niistä on pitkät, ainakin kolmen kyynärän pituiset hännät. Jos annettaisiin niiden laahata maata, niin lampaat saisivat haavoja, kun hännät hankautuisivat maata vasten. Mutta nyt osaa jokainen paimen ainakin jonkun verran veistellä puuta. Niinpä he tekevät pieniä vaunuja ja sitovat ne lammasten häntiin, niin että kiinnittävät kunkin eläimen häntään yhdet vaunut. Toisella lammaslajilla taas on leveät, jopa kyynärän levyiset hännät.
114. Lounaaseen päin asutuista maista leviää Etiopianmaa. Se tuottaa paljon kultaa, suunnattoman suuria norsuja, pelkkiä istuttamattomia puita ja ebenpuuta. Ja siinä asuvat mitä kookkaimmat, kauniimmat ja pitkäikäisimmät ihmiset.
115. Nämä ovat äärimmäiset maat Aasiassa ja Libyassa. Mutta mitä tulee niihin Europan äärimmäisiin seutuihin, jotka ovat lännessä päin, en voi varmuudella sanoa niistä mitään. Sillä minä puolestani en voi uskoa, että on olemassa joki, jota barbarit kutsuvat Eridanokseksi, joka laskee pohjoisessa olevaan mereen ja jonka varsilta kertomuksen mukaan meripihka tulee. Enkä tiedä, onko olemassa Tinasaaria, joista tina meille tuodaan. Sillä itse Eridanos-nimi todistaa, että se on helleeniläinen eikä vieraskielinen, ja että se on jonkun runoilijan sepittämä. Toiseksi en ole, vaikka olen nähnyt vaivaa saadakseni asiasta selvän, keltään silmännäkijältä voinut kuulla, onko todella merta sillä kulmalla Europpaa. Joka tapauksessa tina ja meripihka tulevat meille Europan äärimmäisistä seuduista.
116. Europan pohjois-osissa näkyy olevan kaikkein suurin määrä kultaa. Millä tavoin se saadaan, sitä en voi varmuudella sanoa, kerrotaan vaan, että sen ryöstävät aarnikotkilta yksisilmäiset miehet, niinsanotut arimaspit. Mutta minä en voi uskoa, että muka olisi olemassa yksisilmäisiä miehiä, jotka muuten ovat samanluontoiset kuin muut ihmiset. Näyttää siis siltä kuin juuri äärimmäisissä seuduissa, jotka ympäröivät ja sulkevat sisäänsä muun maan, tavattaisiin ne luonnontuotteet, joita me pidämme jaloimpina ja harvinaisimpina.
117. Aasiassa on olemassa tasanko, jota kaikkialta ympäröi vuori, ja siinä viisi kalliorotkoa. Tämä tasanko oli muinoin khorasmien hallussa, ollen khorasmien itsensä, hyrkanien, parthilaisten, sarangien ja thamanalaisten rajamailla. Mutta siitä pitäen, kun persialaisilla on ollut valta käsissään, se tasanko on kuninkaan oma. Sitä ympäröivästä vuoresta virtaa suuri joki, jonka nimi on Akes. Tämä kasteli ennen näiden mainittujen kansojen maita, haaraantumalla viiteen eri suuntaan ja kulkien joka rotkon läpi kunkin maahan. Mutta siitä perin, kun mainitut kansat ovat tulleet Persian vallan alle, he ovat joutuneet tällaiseen pulaan. Kuningas on rakentanut patoja rotkoihin ja pannut sulkuportin kunkin rotkon eteen. Kun nyt vesi on suljettu ja estetty pääsemästä pois, muuttuu vuorien välinen tasanko mereksi, koska joki laskee siihen, mutta ei pääse minnekään pois. Niinmuodoin kun asujamilla, jotka ennen olivat tottuneet käyttämään vettä, ei enää ollut sitä käytettävissä, niin he joutuivat suureen hätään. Talvisin näet Jumala kyllä antaa sadetta heille, niinkuin muillekin ihmisille, mutta kesäisin, kun he kylvävät hirssiä ja sesamia, he ovat veden tarpeessa. Kun nyt siis heille ei suoda mitään vettä, niin he tulevat vaimoineen persialaisten maahan ja asettuvat kuninkaan ovelle huutamaan ja ulvomaan. Silloin kuningas käskee avaamaan tasangolle vievät portit niille heistä, jotka eniten vettä tarvitsevat. Kun nyt heidän maansa on kylläkseen imenyt vettä, suljetaan se portti, ja kuningas käskee avaamaan toisen portin niille, jotka muiden joukosta eniten tarvitsevat vettä. Ja niinkuin minä kuulemasta tiedän, niin kuningas tällä avaamisella tuottaa itselleen suuria summia, lukuunottamatta veroa.
118. Niin on asianlaita. — Mutta yhdelle niistä seitsemästä miehestä, jotka olivat tehneet kapinan, Intafreneelle, sattui, että hän heti kapinan jälkeen erään ylimielisen teon johdosta seuraavalla tavalla kuoli. Hänellä oli näet asiaa kuninkaalle ja hän tahtoi mennä sisälle kuninkaanlinnaan. Sillä oli olemassa semmoinen laki, että ne, jotka olivat nousseet kapinaan maagia vastaan, pääsivät kuninkaan luo ilman edelläkäyvää ilmoitusta, paitsi jos kuningas sattui lepäämään vaimonsa kanssa. Intafrenes ei siis katsonut kenenkään tarvitsevan ilmoittaa häntä, vaan koska hän oli yksi noista seitsemästä, niin hän tahtoi mennä sisälle. Mutta ovenvartija ja ilmoittaja eivät sitä sallineet, väittäen että kuningas paraillaan lepäsi vaimonsa kanssa. Silloin Intafrenes, joka arveli heidän valehtelevan, teki näin. Hän tempaa tikarinsa ja leikkaa heiltä poikki korvat ja nenät, jotka hän pujotti hevosensa suitsiin; ne hän sitten sitoi heidän kaulaansa ja laski heidät menemään.
119. Hepä näyttäytyivät kuninkaalle ja mainitsivat syyn, minkä vuoksi heidän oli niin käynyt. Dareios, joka pelkäsi, että nuo kuusi liittoutunutta olivat tehneet sen yhteisestä päätöksestä, lähetti noutamaan luokseen kunkin yksitellen ja tutki jokaisen mielipidettä, saadakseen selville, hyväksyivätkö he sen, mikä oli tapahtunut. Huomattuaan, että Intafrenes ei ollut tekoaan tehnyt yksissä neuvoin muiden kanssa, Dareios otatti kiinni tämän lapsineen ja kaikkine miespuolisine omaisineen, siinä lujassa vakaumuksessa, että viimemainittu sukulaistensa kanssa valmisteli kapinaa häntä vastaan. Ja vangittuaan heidät hän heitätti heidät kuolemaantuomittujen vankilaan. Mutta Intafreneen vaimo kulki kuninkaanlinnan ovella itkemässä ja vaikeroimassa. Aina vain tätä samaa tekemällä hän vihdoin herätti Dareioksen säälin, niin että kuningas lähetti sanansaattajan, joka lausui näin: "Oi vaimo, kuningas Dareios antaa sinun pelastaa yhden vangituista omaisistasi, sen, minkä kaikkien joukosta tahdot valita." Mietittyään vaimo vastasi näin: "Jos kuningas suo minulle yhden hengen, niin minä kaikkien joukosta valitsen veljeni." Saatuaan sen kuulla Dareios ihmetteli vastausta ja lähetti julistajallaan tämän sanan: "Oi vaimo, kuningas kysyy sinulta, mitä sinä ajattelet, kun sinä jätit miehesi ja lapsesi sikseen, mutta valitsit veljesi jäämään eloon, hänet, joka kuitenkin on sinulle lapsiasi vieraampi ja vähemmän rakas kuin miehesi." Hänpä vastasi näin: "Oi kuningas, saattaahan minulle tulla toinen mies, jos Jumala niin tahtoo ja muita lapsia, jos minä kadotan nämä. Mutta koska isäni ja äitini eivät enää ole elossa, en minä millään tavalla voi saada toista veljeä. Tätä minä ajattelin sanoessani niin." Hyvinpä näytti vaimo puhuvan Dareioksen mielestä, ja kuningas laski vapaaksi sekä sen, jota vaimo pyysi, että vanhimman lapsista, sillä vaimon käytös oli miellyttänyt Dareiosta. Mutta kaikki muut hän surmautti. Sanotulla tavalla siis yksi noista seitsemästä joutui turmioon.
120. Jotenkin siihen aikaan, jolloin Kambyses oli sairaana, sattui seuraava tapaus. Sardeen käskynhaltijana oli Kyroksen asettama persialainen mies, nimeltä Oroites. Hänenpä teki mieli ryhtyä erääseen jumalattomaan tekoon. Vaikka hän näet ei ollut mitään pahaa kärsinyt eikä mitään loukkaavaa sanaa kuullut samolaisen Polykrateen puolelta, eipä edes ennen ollut nähnytkään häntä, halusi hän kuitenkin ottaa kiinni ja tuhota hänet ja, niinkuin useammat kertovat, seuraavasta syystä. Oroites ja muuan toinen, Mitrobates niminen persialainen, joka hallitsi Daskyleionin piiriä, istuivat kerran kuninkaan ovella; ja siinä jutellessaan he joutuivat riitaan. Heidän siinä kiistellessään kunnostaan Mitrobates sanoi moittien: "Vai sinäkö tässä tahdot olla miesten joukossa, sinä, joka et ole kuninkaalle hankkinut Samos-saarta, joka sijaitsee aivan sinun piirisi ääressä ja joka on niin helppo vallata, että eräs maanasujamista viidentoista raskasaseisen keralla nousi kapinaan, valtasi saaren ja hallitsee sitä vieläkin itsevaltiaana." Muutamat väittävät siis, että Oroites, kuultuaan tämän ja harmissaan häväistyksestä, alkoi vähemmän haluta kostaa sille, joka näin oli sanonut, kuin kerrassaan tuhota Polykrateen, jonka takia hän oli joutunut huonoon huutoon.