117. Sauromatit käyttävät skyytin kieltä, mutta vääntelevät sitä vanhoista ajoista saakka, koska amazonit eivät sitä oppineet kunnolleen. Avioliittoon nähden on heillä näin säädetty. Neito ei pääse naimisiin, ennenkuin hän on tappanut yhden vihollisen. Siksipä jotkut heistä kuolevatkin vanhoina joutumatta naimisiin, koska eivät ole voineet lakia täyttää.
118. Näiden lueteltujen kansojen kokoontuneitten kuningasten tykö saapuivat skyytien sanansaattajat ja ilmoittivat, että sittenkuin persialainen oli laskenut valtansa alaiseksi koko toisen mantereen, hän oli rakentanut sillan Bosporoksen niskan yli, astunut tälle mantereelle ja mentyään yli sekä kukistettuaan traakialaiset parhaillaan teetti siltaa Istros-joen poikki, saattaakseen kaikki nämäkin maat valtaansa. "Älkää siis millään muotoa syrjästä katsojina salliko meidän joutua turmioon, vaan käykäämme yksimielisesti hyökkääjiä vastaan. Jos te ette tee näin, niin me, vihollisen ahdistamat, joko jätämme maamme tai pysyen paikoillamme teemme sovinnon hänen kanssaan. Sillä kuinka meidän käy, jos te ette tahdo meitä puoltaa? Teidän ei senjälkeen tule olemaan helpompi. Onhan persialainen tullut yhtäpaljon teitä kuin meitäkin vastaan, eikä hän ole tyytyvä siihen, että on karkoittanut meidät ja pysyy teistä erillään. Tähän väitteeseemme on meillä vahva todistus. Sillä jos persialainen olisi lähtenyt sotaretkelle ainoastaan meitä vastaan kostaaksensa entisen orjuutensa, olisi hänen pitänyt pidättyä kaikista muista ja siten käydä meidän maatamme vastaan sekä selittää kaikille marssivansa skyytejä, eikä muita vastaan. Mutta nyt hän, heti kun on astunut tälle mantereelle, kukistaa kaikki, jotka vaan hänen tielleen joutuvat. Niinpä hän jo vallitsee kaikkia traakialaisia ja näiden ohella myös naapureitamme getejä."
119. Skyytien ilmoitettua tämän neuvottelivat kansojen luota tulleet kuninkaat keskenään, ja heidän mielipiteensä kävivät eri tahoille. Niinpä gelonien, budinien ja sauromatien kuninkaat pitivät yhtä ja lupasivat auttaa skyytejä, mutta agathyrsi, neuri, androfagi ja melankhlainien sekä taurilaisten edustajat vastasivat skyyteille näin: "Jollette te ensiksi olisi loukanneet persialaisia, ja alottaneet sotaa, niin te ilmeisesti meidän mielestämme puhuisitte oikein pyytäessänne sitä, mitä nyt pyydätte, ja me noudattaisimme mieltänne ja toimisimme yksissä neuvoin teidän kanssanne. Mutta nytpä te ilman meitä olette hyökänneet persialaisten maahan ja vallinneet heitä, niin kauan kuin jumala sen salli, ja nyt he kostavat teille samalla mitalla, sittenkuin sama jumala on heitä kohottanut. Me sitävastoin emme silloin ole mitenkään loukanneet näitä miehiä emmekä nyt koeta ensin heitä loukata. Jos kuitenkin persialainen hyökkää meidän maatamme vastaan ja alkaa sitä loukata, emme mekään tule virumaan toimettomina. Mutta siksi, kunnes me tämän näemme, jäämme kotiimme. Sillä me luulemme, että persialainen ei ole tullut meitä, vaan niitä vastaan, jotka ovat syypäitä loukkaukseen."
120. Niin pian kuin skyytit olivat saaneet tiedon tästä, päättivät he olla julkisesti ryhtymättä mihinkään avonaiseen taisteluun, koska yllämainitut kansat eivät olleet heihin liittyneet, vaan, kulkien ja ratsastaen aina tieltä pois, itse luoda umpeen kaivot ja lähteet, joiden ohi kulkivat, nyhtää ruohon maasta ja jakaantua kahteen osastoon, joista sauromatien tuli yhtyä toiseen, nimittäin siihen, jonka kuninkaana oli Skopasis. Näiden tuli vähitellen vetäytyä edestä pois, jos persialainen kääntyisi sille taholle, ja verkalleen pitkin Maietis-järven rantaa paeta suoraan Tanais-jokea kohti, mutta persialaisten marssiessa pois ajaa takaa hyökkääjiä. Tämä oli kuninkaallisten skyytien yksi osasto, joka oli määrätty kulkemaan sitä tietä, mikä juuri mainittiin. Mutta kahden muun osan kuninkaallisia skyytejä, sekä sen suuren, jota hallitsi Idanthyrsos, että kolmannen, jonka kuninkaana oli Taxakis, tuli kokoontua samaan paikkaan. Ja gelonien sekä budinien liityttyä heihin tuli heidänkin aina kulkea yhden päivämatkan verran persialaisten edellä väistyen tieltä pois ja tehden niinkuin oli päätetty. Heidän tuli nyt ensin vetäytyä suoraa päätä niiden maihin, jotka olivat kieltäytyneet rupeamasta skyytien liittolaisiksi, siten sekoittaakseen nekin sotaan. Sillä joskaan nämä eivät vapaaehtoisesti olleet antautuneet sotaan persialaisia vastaan, tulisivat he kuitenkin vasten tahtoaan siihen kiedotuiksi. Senjälkeen tuli heidän kääntyä omaan maahansa ja käydä vihollisten kimppuun, jos nimittäin neuvotellessaan sen hyväksi näkisivät.
121. Niin päätettyään skyytit menivät Dareioksen sotajoukkoa vastaan, lähetettyään sitä ennen etujoukkona parhaimmat ratsumiehensä. Mutta kaikki vankkurit, joissa heidän lapsensa ja vaimonsa elelivät, he lähettivät edelleen ja vankkurien keralla kaikki elukat, paitsi mitä tarvitsivat elatuksekseen ja minkä he pidättivät itselleen, käskien aina ajamaan pohjoista kohti.
122. Nämä lähetettiin siis edeltä. Mutta niin pian kuin skyytien etujoukko tapasi persialaiset noin kolmen päivän matkan päässä Istroksesta, niin he, ollen päivän matkan verran edellä, asettuivat leiriin ja hävittivät kaiken, mitä maasta kasvoi. Ja kun persialaiset näkivät skyytien ratsuväen ilmaantuvan, niin he seurasivat näiden jälkiä, samalla kuin nämä alati vetäytyivät tieltä pois. Ja näin persialaiset, suuntautuen tuota yhtä osaa vastaan, ajoivat heitä takaa itään päin ja suoraan Tanaista kohti. Ja heidän mentyään Tanais-joen yli menivät persialaisetkin heti jälestä yli ja ajoivat heitä takaa, kunnes he tultuaan sauromatien maan läpi saapuivat budinien alueelle.
123. Niin kauan kuin nyt persialaiset kulkivat Skyytian ja Sauromatian maan läpi, ei heillä ollut mitään ryöstettävänään, koska maa oli autiota. Mutta hyökättyään budinien maahan he tapasivat puisen kaupungin, jonka budinit sitä ennen olivat hyljänneet ja jättäneet aivan tyhjilleen, sekä sytyttivät sen tuleen. Sen tehtyään he kulkivat eteenpäin seuraten aina jälkiä, kunnes kuljettuaan sen maan läpi saapuivat ylempänä mainittuun erämaahan [vrt. luku 22]. Tässä erämaassa ei asu ketään ihmistä, se sijaitsee budinien maan tuollapuolen ja on seitsemän päivämatkan laajuinen. Erämaan tuollapuolen asuvat thyssagetit, ja heidän maastaan virtaa neljä suurta jokea, jotka laskevat maietien alueen läpi niinkutsuttuun Maietis-järveen; niiden nimet ovat Lykos, Oaros, Tanais ja Syrgis.
124. Kun Dareios siis oli tullut erämaahan, niin hän lakkasi pikamarssistaan ja sijoitti sotajoukon Oaros-joen luo. Sen tehtyään hän rakensi kahdeksan suurta linnoitusta, yhtä pitkän matkan päähän toisistaan, nimittäin noin kuudenkymmenen stadionin. Ja niiden jäännökset ovat säilyneet minun aikoihini saakka. Mutta sillä välin kun Dareioksen huomio oli kääntynyt tähän, kiersivät takaa-ajetut skyytit taampana olevien maiden kautta ja palasivat Skyytiaan. Kun he täten olivat kadonneet jäljettömiin eivätkä enää näyttäytyneet persialaisille, niin Dareios heitti linnoitukset keskeneräisiksi ja palasi itse kulkien länteen päin, siinä luulossa, että siinä olivatkin kaikki skyytit ja että he pakenivat länteen päin.
125. Niin pian kuin Dareios suorinta tietä marsittaen sotajoukkoaan oli saapunut Skyytiaan, tapasi hän skyytien molemmat osastot, ja kohdattuaan heidät hän ajoi heitä takaa, jolloin he väistyivät, aina pysytellen päivämatkan päässä. Ja koska hän ei tauonnut ahdistamasta, pakenivat skyytit päätöksensä mukaan niiden luo, jotka olivat kieltäytyneet rupeamasta heidän liittolaisikseen, ja ensiksi melankhlainien maahan. Ja niin pian kuin skyytit ja persialaiset hyökkäämällä heidän maahansa olivat saattaneet heidät liikkeelle, johdattivat skyytit takaa-ajajansa androfagien alueelle. Kun nämätkin oli saatu liikkeelle, niin he veivät persialaiset neurien maahan. Ja kun nämäkin saatiin liikkeelle, pakenivat skyytit edelleen ja menivät agathyrsien tykö. Mutta nähdessään naapuriensakin pakenevan skyytien edestä näiden liikkeelle ajamina, lähettivät agathyrsit, ennenkuin skyytit olivat heidän maahansa tunkeutuneet, kuuluttajan ja kielsivät skyytejä astumasta heidän rajojensa yli sekä julistivat ennakolta, että jos he yrittäisivät tunkeutua maahan, niin agathyrsit aikoivat ensiksi otella heidän kanssaan. Näin siis selittäen agathyrsit riensivät puolustamaan rajojaan, torjuakseen päällekarkaajat. Mutta silloin kun persialaiset ynnä skyytit olivat hyökänneet maahan, eivät melankhlainit, androfagit eivätkä neurit asettuneet vastarintaan, vaan unohtaen uhkauksensa he pakenivat hämmennyksissään erämaahan pohjoista kohti. Mutta skyytit eivät enää saapuneet agathyrsien maahan, koska nämä olivat sen kieltäneet, vaan neurien maasta he johdattivat persialaiset omaan maahansa.
126. Mutta kun tätä oli kauan jatkunut eikä siihen loppua tullut, niin Dareios lähetti ratsumiehen skyytien kuninkaan Idanthyrsoksen tykö näin sanoen: "Kummallinen mies, miksi aina pakenet, vaikka sinulla on tilaisuus tehdä näistä kahdesta jompikumpi? Jos näet luulet olevasi kyllin voimakas tekemään minun mahdilleni vastarintaa, niin pysähdy, lakkaa harhamatkoistasi ja taistele. Jos taas myönnät olevasi heikompi, niin lakkaa siinäkin tapauksessa juoksustasi ja tule puheilleni tuoden herrallesi lahjoina maata ja vettä."