137. Tämän johdosta ioonilaiset neuvottelivat keskenään. Niinpä oli atenalainen Miltiades, joka hoiti sotapäällikön virkaa sekä oli Hellespontoksen khersonesolaisten itsevaltiaana, sitä mieltä, että tuli totella skyytejä ja vapauttaa Ioonia. Mutta miletolaisen Histiaioksen mielipide oli vastainen tälle; hän näet sanoi, että nyt kukin heistä Dareioksen avulla oli kaupungissaan itsevaltiaana, mutta jos Dareioksen mahti kukistuisi, ei hän kykenisi hallitsemaan miletolaisia eikä kukaan muukaan keitään muita. Sillä jokainen kaupunki tulisi mieluummin haluamaan kansanvaltaista kuin itsevaltaista hallitusta. Kun Histiaios esitti tämän mielipiteen, kääntyivät kaikki heti paikalla sen puoleen, vaikka aikaisemmin olivat omaksuneet Miltiadeen kannan.
138. Ja ne, jotka ottivat osaa äänestykseen ja nauttivat arvoa kuninkaan puolelta, olivat hellespontolaisten itsevaltiaat, nimittäin abydolainen Dafnis, lampsakolainen Hippoklos, parionilainen Herofantos, prokonnesolainen Metrodoros, kyzikolainen Aristagoras ja byzantionilainen Ariston. Nämä olivat Hellespontoksesta tulleet. Iooniasta olivat khiolainen Strattis, samolainen Aiakes, fokaialainen Laodamas ja miletolainen Histiaios, jonka mielipide oli vastakkainen Miltiadeen esittämälle. Aiolilaisten joukosta oli läsnä ainoastaan yksi huomattava mies, kymeläinen Aristagoras.
139. Omaksuttuaan Histiaioksen neuvon he katsoivat hyväksi siihen liittää seuraavat teot ja sanat: he päättivät nimittäin purkaa skyytien puoleisen osan siltaa, ja purkaa sen jousen kantomatkan verran, jotta he myös näyttäisivät jotakin tekevän, vaikk'eivät mitään tehneet, ja jott'eivät skyytit yrittäisi väkivaltaa; ja purkaessaan Skyytiaan vievän sillan he aikoivat sanoa tulevansa tekemään kaiken, mikä skyyteille oli mieleen. Sen he lisäsivät ehdoitukseen. Sitten vastasi kaikkien puolesta Histiaios näillä sanoin: "Skyytian miehet, oivallisia neuvoja olette tullessanne tuoneet ja otolliseen aikaan te pidätte kiirettä. Te olette meitä oivallisesti opastaneet, ja me täytämme huolellisesti palveluksemme teitä kohtaan. Sillä, niinkuin te näette, me sekä puramme sillan että tulemme osoittamaan kaikkea alttiutta, koska tahdomme olla vapaita. Mutta sillävälin kuin me tämän hajoitamme, on teillä otollinen tilaisuus etsiä persialaisia, ja heidät löydettyänne sekä meidän että omasta puolestanne kostaa heille ansion mukaan."
140. Skyytit puolestaan uskoivat nyt toisen kerran, että ioonilaiset puhuivat totta, kääntyivät takaisin etsiäkseen persialaisia, mutta hairahtuivat kokonaan näiden kulkusuunnasta. Ja syypäinä siihen olivat skyytit itse, he kun olivat turmelleet sikäläiset hevoslaitumet ja luoneet vedet umpeen. Jos he näet eivät olisi tätä tehneet, olisi heidän, jos olisivat tahtoneet, ollut mahdollista huokeasti löytää persialaiset. Mutta nyt heidän hankkeensa jäi epäonnistuneeksi juuri sen tuuman takia, joka heistä oli näyttänyt parhaimmalta. Skyytit kulkivat nimittäin siltä kohtaa omaa maataan, missä oli rehua hevosille sekä vettä, ja etsivät sieltä vihollisiaan, koska luulivat heidänkin samojen seutujen läpi peräytyvän. Mutta persialaiset kulkivatkin noudattaen entisiä jälkiään ja löysivät siten vaivalla ylimenopaikan. Vaan koska he saapuivat yöllä ja tapasivat sillan purettuna, niin he joutuivat mitä suurimpaan pelkoon, että ioonilaiset olivat heidät hyljänneet.
141. Dareioksen ympäristössä oli muuan egyptiläinen mies, jolla oli vahvin ääni maailmassa. Tämän miehen Dareios käski asettua Istroksen äyräälle ja kutsua miletolaista Histiaiosta. Hän tekikin niin, ja Histiaios, joka ensimäisestä huudosta kuuli, toimitti saapuville kaikki laivat sotajoukon kuljettamiseksi ylitse ja laittoi sillan eheäksi.
142. Siten siis persialaiset pääsivät pakoon, mutta skyytit, etsiessään persialaisia, jäivät toistamiseen heitä tapaamatta. Ja ioonilaisista skyytit lausuivat sen arvostelun, että he, ollakseen vapaita, olivat pelkurimaisimmat kaikista ihmisistä, mutta, orjina heistä puhuen, mitä suurimmassa määrin herroillensa uskollisia ja heihin kiintyneitä. Tämän moitteen ovat skyytit ioonilaisia vastaan syytäneet.
143. Matkatessaan Traakian kautta Dareios saapui Khersonesos-niemelle Sestokseen. Sieltä hän itse meni laivoillaan Aasian puolelle, mutta jätti päälliköksi Megabazoksen, erään persialaisen miehen, jolle Dareios kerran Persiassa oli osoittanut suurta kunniaa, lausuessaan seuraavaa. Kun Dareios näet kerran ryhtyi syömään kranaattiomenia ja juuri ikään oli avannut ensimäisen omenan, kysyi hänen veljensä Artabanos häneltä, mitä hän soisi saavansa yhtä suuren paljouden kuin oli kranaattiomenassa kiviä. Siihen Dareios virkkoi haluavansa saada yhtä monta Megabazosta mieluummin kuin Hellaan käskynalaisekseen. Sillä lausumallaan hän kunnioitti Megabazosta Persiassa, mutta nyt hän jätti hänet päällikkönä komentamaan kahdeksaakymmentätuhatta miestä sotajoukostaan.
144. Tämä Megabazos jätti jälkeensä kuolemattoman muiston hellespontolaisten kesken lausumalla seuraavan sanan. Kun hän näet Byzantionissa ollessaan oli saanut kuulla kalkhedonilaisten asettuneen tähän seutuun seitsemäätoista vuotta ennen byzantionilaisia, niin hän väitti kalkhedonilaisten siihen aikaan olleen sokeita. Sillä eivät he olisi valinneet rumempaa paikkaa, kun heidän oli tilaisuus asettua kauniimpaan, elleivät olisi olleet sokeita. Mainittu Megabazos jätettiin siis ylipäälliköksi hellespontolaisten maahan ja laski valtansa alle ne, jotka eivät pitäneet meedialaisten puolta. Tämän hän nyt toimitti.
145. Tähän samaan aikaan tehtiin Libyaa vastaan toinen suuri sotaretki syystä, jonka tulen kertomaan, sitä ennen kerrottuani toisen seikan. Niiden pelasgien Lemnoksesta karkoittamina, jotka Brauronista olivat ryöstäneet itselleen atenalaisten naisia, olivat Argo-laivassa kulkijain jälkeläiset purjehtineet matkoihinsa Lakedaimoniin ja asettuneet Taygetos-vuorelle sekä siellä tehneet tulen. Sen nähtyään lakedaimonilaiset lähettivät sanansaattajan tiedustelemaan, keitä ja mistä he olivat. Sanansaattajan kysymykseen he sanoivat olevansa minyejä ja Argo-laivassa purjehtineitten sankarien lapsia; nämä olivat näet laskeneet maihin Lemnoksessa ja siittäneet heidät. Kuultuaan jutun heidän syntyperästään lakedaimonilaiset lähettivät uudestaan kysymään, missä aikomuksessa he olivat tulleet maahan ja sytyttäneet tulen. He väittivät pelasgien karkoittamina tulleensa isiensä tykö, ja olihan vallan oikein, että näin tapahtui. Ja he pyysivät lupaa asua yhdessä heidän kanssaan sekä saada osaa heidän kunniaviroistaan ynnä maapalstoja. Lakedaimonilaiset suostuivatkin ottamaan vastaan minyit niillä ehdoilla, millä nämä itse pyrkivät. Ja varsinkin saattoi heidät tekemään näin se seikka, että tyndaridit olivat olleet mukana Argon matkalla. He ottivat vastaan minyit ja antoivat heille maata sekä jakoivat heidät heimopiiriensä kesken. Minyit taas solmivat heti avioliittoja, mutta antoivat muille ne vaimot, jotka olivat Lemnoksesta mukanaan tuoneet.
146. Kohta jonkun ajan kuluttua minyit alkoivat käyttäytyä röyhkeästi vaatien osallisuutta kuninkuuteen ja tehden muitakin häijyyksiä. Lakedaimonilaiset päättivät niinmuodoin tappaa heidät; niinpä he ottivat heidät kiinni ja heittivät vankilaan. Ja lakedaimonilaiset tappavat yöllä ne, jotka he tappavat, mutta päivällä ei ketään. Mutta kun he siis aikoivat ottaa minyit hengiltä, pyysivät näiden vaimot, jotka olivat vapaasyntyisiä ja etevinten spartalaisten tyttäriä, saada mennä sisälle vankilaan ja päästä kukin oman miehensä puheille. Spartalaiset antoivat heidän tehdä niin, mitään vilppiä heidän puoleltaan aavistamatta. Mutta sittenkuin vaimot olivat tulleet sisälle, niin he tekivät näin. He antoivat miehilleen kaikki vaatteet, mitkä heillä oli yllään, ja ottivat itse miestensä vaatteet. Ja minyit, puettuina naisten vaatteisiin, läksivät ulos kuten naiset ainakin, ja päästyään sillä tavoin pakoon he jälleen asettuivat Taygetos-vuorelle.