23. Kun iktyofagit vuorostaan kyselivät kuninkaalta etiopilaisten elämää ja elintapaa, niin hän sanoi, että useimmat heistä pääsevät sataankahteenkymmeneen ikävuoteen saakka, että muutamat heistä pääsevät yli senkin, ja että heidän ruokanaan on keitetty liha ja juomanaan maito. Vakoojien ihmetellessä etiopilaisten pitkää ikää, johdatti kuningas heidät muutamalle lähteelle, ja kun he sen vedellä olivat pesseet itsensä, niin he tulivat kiiltäviksi, aivan kuin jos vesi olisi ollut öljyä. Ja siitä lähti ikäänkuin orvokin tuoksu. Edelleen vakoojat kertoivat, että tämän lähteen vesi oli niin keveätä, ettei mikään esine voinut sen pinnalla kellua, ei puu eivätkä puutakaan keveämmät aineet, vaan että ne kaikki vaipuivat pohjaan. Jos tämä vesi todella on semmoista kuin mitä kerrotaan, niin etiopilaiset kaiketi siitä syystä ovat niin pitkäikäisiä, että käyttävät sitä vettä kaikkeen. Lähteellä käytyä kuningas vei heidät vankilaan, missä kaikki vangit olivat kultaisissa kahleissa. Näiden etiopilaisten kesken on nimittäin vaski kaikkein harvinaisin ja arvokkain aine. Ja katseltuaan vankilaakin he myös kävivät katsomassa niinsanottua auringon pöytää.
24. Tämän jälkeen he viimeiseksi katselivat etiopilaisten ruumisarkkuja, jotka, kuten kerrotaan, tehdään hyalos ["hyalos" tarkoittaa nähtävästi jotain lasintapaista ainetta] nimisestä aineesta ja valmistetaan seuraavalla tavalla. Kuivattuaan ruumiit, joko samalla tapaa kuin egyptiläiset tai jollain muulla lailla, he sivelevät niitä kipsillä ja maalaavat ne sitten yltä yleensä väreillä, koettaen mikäli mahdollista jäljitellä vainajan ulkomuotoa. Sitten he asettavat ruumiin ympärille hyaloksesta tehdyn onton pylvään. Semmoista ainetta saadaan heillä runsaasti kaivamalla ja siitä on helppo valmistaa esineitä. Ruumis, joka on pylvään sisällä, kuultaa sen läpi eikä ole ollenkaan pahanhajuinen tai missään muussakaan suhteessa iljettävä. Ja siinä näkyy kaikki yhtä selvästi kuin itse ruumiissa. Vuoden ajan pitävät sitten lähimmät sukulaiset pylvästä kodissaan, ja antavat sille esikoislahjat kaikesta sekä tuovat sille uhreja. Tämän jälkeen he toimittavat sen ulos ja pystyttävät sen kaupungin ulkopuolelle.
25. Katseltuaan kaikkea vakoojat lähtivät takaisin, ja kun he olivat tämän ilmoittaneet, niin Kambyses vihastui ja läksi heti sotaretkelle etiopilaisia vastaan. Eikä hän antanut mitään käskyä ruokavarojen hankkimisesta eikä ottanut huomioon, että hän oli aikeessa lähteä sotaan maan ääriin. Vaan hullu ja mieletön kun oli, hän heti iktyofagien ilmoituksen kuultuaan, läksi retkelle, mutta määräsi saapuvilla olevat helleenit jäämään paikoilleen ja vei mukaansa koko maaväkensä. Mutta kun hän retkellään oli saapunut Teebaan, eroitti hän sotajoukostaan noin viisikymmentätuhatta miestä ja käski heidän tehdä ammonilaiset orjiksi ja sitten polttaa Zeun oraakelin. Itse hän, mukanaan muu sotajoukko, kävi etiopilaisia vastaan. Mutta ennenkuin sotajoukko oli suorittanut viidennen osan matkasta, olivat kaikki ruokavarat, mitä heillä oli, lopussa ja ruokavarojen jälkeen syötiin juhtia, mutta nekin loppuivat pian. Jos nyt Kambyses sen huomattuaan olisi muuttanut päätöksensä ja vienyt takaisin sotajoukon, olisi hän, huolimatta alussa tapahtuneesta erehdyksestä, ollut viisas mies. Mutta nyt hän pitämättä lukua mistään kulki aina vain eteenpäin. Ja niin kauan kun sotamiehillä oli jotain maasta otettavaa, ylläpitivät he henkeään syömällä yrttejä, mutta senjälkeen kun he olivat saapuneet hieta-aavikolle, tekivät muutamat heistä kauhean teon. Kymmenestä miehestä he näet heittämällä arpaa aina ottivat yhden ja söivät hänet. Saatuaan siitä tiedon Kambyses kauhistui sitä, että he söivät toinen toisensa, heitti sikseen retken etiopilaisia vastaan, kääntyi takaisin ja saapui Teebaan, menetettyään suuren osan sotaväestään. Teebasta hän sitten lähti alas Memfiiseen ja antoi helleenien purjehtia sieltä pois.
26. Niin kävi Etiopian retken. Ne taas, jotka lähetettiin sotaretkelle ammonilaisia vastaan, läksivät oppaiden johdolla liikkeelle Teebasta, ja varmaa on, että he saapuivat Oasis-kaupunkiin, joka on niiden samolaisten hallussa, joiden sanotaan kuuluvan aiskhrionilais-heimoon. Sinne on hieta-aavikon halki seitsemän päivänmatkaa Teebasta, ja sen paikan nimi on helleenien kielellä "Autuasten saari". Siihen paikkaan asti siis kerrotaan sotajoukon saapuneen, mutta siitä eteenpäin tietävät heistä jotain kertoa ainoastaan ammonilaiset ja ne, jotka näiltä ovat sen kuulleet. Persialaiset eivät näet saapuneet ammonilaisten luo eivätkä myöskään palanneet takaisin. Ammonilaiset itse kertovat seuraavalla tavalla. Kun persialaiset mainitusta Oasiista menivät hieta-aavikon poikki ammonilaisia vastaan, sattui, heidän ollessaan jotenkin näiden alueen ja Oasiin keskivälillä ja parhaillaan suurustaessaan, että alkoi puhaltaa ankara ja raju etelätuuli, joka kuljetti muassaan hiekkavuoria, joiden alle he hautaantuivat ja siten hävisivät jäljettömiin. Näin ammonilaiset kertovat käyneen sen sotaretken.
27. Juuri samaan aikaan, kun Kambyses oli saapunut Memfiiseen, ilmestyi egyptiläisille Apis, jonka nimi helleenien kielellä on Epafos. Heti sen ilmestyttyä egyptiläiset pukeutuivat kauniimpiin vaatteisiinsa ja panivat toimeen juhla-aterioita. Kun Kambyses näki egyptiläisten tekevän näin, niin hän varmasti uskoi egyptiläisten viettävän ilojuhlaa hänen vastoinkäymisensä johdosta. Hän kutsui niinmuodoin luokseen Memfiin päällysmiehet, ja kysyi heidän saavuttuaan heiltä, minkä vuoksi egyptiläiset eivät, hänen edellisellä kerralla Memfiissä ollessaan, olleet sellaista tehneet, vaan juuri silloin, kun hän oli saapunut kadotettuaan melkoisen osan sotajoukkoaan. Päällysmiehet ilmoittivat, että heille oli ilmestynyt jumala, joka tapaa ilmestyä vasta pitkän ajan kuluttua, ja silloin kun hän on ilmestynyt, juhlivat kaikki egyptiläiset riemusta. Sen kuultuaan Kambyses väitti heidän valehtelevan ja rankaisi heidät valehtelijoina kuolemalla.
28. Surmautettuaan heidät hän toiseksi kutsui papit eteensä. Kun papit sanoivat samalla tapaa, lausui hän, ettei häneltä kauan tule pysymään salassa, onko egyptiläisten luo tullut lauhkea jumala vai ei. Enempää sanomatta hän käski pappien tuoda esiin Apis jumalansa. Niinpä he läksivät sitä noutamaan. Tämä Apis eli Epafos on vasikka, syntynyt lehmästä, joka sen jälkeen ei enää saa tulla kantavaksi. Egyptiläiset sanovat, että taivaasta iskee valonsäde alas lehmään, ja että se siitä synnyttää Apiin. Mainittu vasikka, jota nimitetään Apiiksi, on muuten musta, mutta sillä on seuraavat merkit: otsassa sillä on kolmion muotoinen, valkea täplä, selässä ikäänkuin kotkankuva, hännässä kahdenlaatuiset karvat, ja kielen alla kovakuoriaisen tapainen.
29. Niin pian kun papit olivat tuoneet Apiin, Kambyses, joka jo oli jotenkin hullu, tempasi tikarinsa ja tahtoi pistää Apista vatsaan, mutta iskikin sitä kupeeseen. Naurahtaen hän silloin virkkoi papeille: "Voi teitä konnia, semmoisiako ovatkin jumalat, että niissä on lihaa ja verta ja että voivat tuntea rautaa? Vaikka, onhan tämä jumala egyptiläisten arvoinen. Mutta ette te rankaisematta pidä minua pilkkananne." Näin lausuttuaan hän antoi käskyn asianomaisille ruoskia pappeja ja tappaa muista egyptiläisistä jokaisen, jonka tapaisivat juhlimasta. Siten egyptiläisten juhla sai loppunsa ja papit rangaistuksen. Mutta kupeeseen lyöty Apis riutui temppelissä, missä se virui ja kun se haavastaan kuoli, niin papit Kambyseen tietämättä hautasivat sen.
30. Mutta, niinkuin egyptiläiset kertovat, heti tämän ilkityön jälkeen Kambyses, joka jo ennestäänkin oli mieletön, tuli kerrassaan raivoksi. Ensi työkseen hän surmasi Smerdiin, oman veljensä isän ja äidin puolelta, jonka hän kateudesta oli lähettänyt pois Egyptistä, siitä syystä että tämä yksin persialaisten joukosta taisi kahden sormen leveyden jännittää sitä jousta, jonka iktyofagit olivat tuoneet Etiopian kuninkaan luota, mitä ei kukaan muista persialaisista kyennyt tekemään. Smerdiin lähdettyä pois Persiaan Kambyses näki unessa tämmöisen näyn. Hänestä oli kuin olisi Persiasta tullut sanansaattaja ilmoittaen, että Smerdis, istuen kuninkaallisella valtaistuimella, kosketti päälaellaan taivasta. Tämän johdosta siis huolissaan ja peläten omasta puolestaan, että veli surmaisi hänet ja tulisi hallitsijaksi, Kambyses lähetti Prexaspeen, joka persialaisten joukosta oli hänen uskollisimpansa, Persiaan tappamaan Smerdiin. Prexaspes läksikin sisämaahan Susaan ja tappoi Smerdiin, houkutellen hänet metsästysretkelle; toisten mukaan vieden hänet Punaiselle merelle ja siellä upottaen hänet.
31. Tämä oli — niin he kertovat — ensimäinen Kambyseen pahoista teoista. Toiseksi hän surmasi sisarensa, joka oli seurannut häntä Egyptiin, ja jonka hän oli ottanut vaimokseen, vaikka olikin hänen sisarensa molempien vanhempien puolelta. Tämän avioliiton laita oli seuraava, sillä sitä ennen ei persialaisilla ollut tapana naida sisariaan. Kambyses oli rakastunut erääseen sisaristaan ja tahtoi naida hänet, mutta koska hän siinä aikoi tehdä semmoista, joka ei ollut tavan mukaista, niin hän kutsui luokseen kuninkaalliset tuomarit ja kysyi, oliko olemassa lakia, joka sallii sen ken niin tahtoo naida sisarensa. Ja kuninkaalliset tuomarit ovat miehiä, jotka valitaan persialaisten joukosta elinajaksi tahi kunnes heidät tavataan harjoittamasta jotain vääryyttä. He istuvat persialaisten kesken oikeutta ja selittävät esi-isien säädöksiä, ja kaikki asiat jätetään heidän ratkaistavakseen. Kun nyt siis Kambyses kysyi sitä, niin he antoivat hänelle samalla kertaa oikeudenmukaisen ja itselleen turvallisen vastauksen. He sanoivat nimittäin, etteivät tosin löytäneet mitään lakia, joka sallii veljen naida sisarensa, mutta toiselta puolen he väittivät löytäneensä semmoisen lain, joka sanoo, että persialaisten kuninkaan on lupa tehdä mitä vain haluaa. Siten he eivät tulleet lain purkajiksi Kambyseen pelosta, mutta, jotteivät itse suojellessaan lakia joutuisi turmioon, he keksivät toisen lain, joka suosi Kambyseen avioliittoa sisartensa kanssa. Silloin Kambyses nai hänet, jota hän rakasti, ja jonkun ajan kuluttua hän otti vaimokseen toisenkin sisarensa. Nuorempi näistä oli se, joka oli seurannut Kambysestä Egyptiin, ja jonka hän tappoi.
32. Hänen kuolemastaan on, samoin kuin Smerdiin, olemassa kaksi eri kertomusta. Helleenit kertovat, että Kambyses kerran laski yhteen leijonanpojan ja koiranpenikan, ja että hänen puolisonsa katseli tapausta. Kun penikka joutui tappiolle, mursi penikan veli, toinen penikka, kahleensa ja tuli toisen avuksi, jolloin penikat yksissä neuvoin pääsivät leijonanpojasta voitolle. Nähdessään sen Kambyses iloitsi, mutta vieressä istuva kuningatar itki. Sen huomattuaan Kambyses kysyi, minkä vuoksi hän itki. Silloin kuningatar virkkoi että hän, nähdessään toisen penikan puolustavan veljeään, itki muistellessaan Smerdistä, koska hän tiesi ettei ollut olemassa ketään, joka Kambysestä puolustaisi. Tämän sanan vuoksi hän, kuten helleenit kertovat, sai surmansa Kambyseeltä. Egyptiläiset taas kertovat, että kerran kun istuttiin pöydän ääressä, vaimo otti vuohenkaalin, nyppi lehdet ympäriltä pois ja kysyi mieheltään, oliko hänestä kuorittu vai lehdellinen vuohenkaali kauniimpi, johon Kambyses vastasi: "lehdellinen". Siihen vaimo sanoi: "Ja kuitenkin sinä kerran olet tehnyt niinkuin minä tälle vuohenkaalille, kun olet Kyroksen huoneen paljaaksi raastanut". Silloin Kambyses vihastui ja potkaisi vaimoaan. Ja vaimo, joka oli raskaana, kuoli saamastaan vammasta.