"Skaios, voittaen nyrkillään, minut sulle, Apollon, kauas-ampuja, vihkinyt on, ylen kaunihin lahjan."
Skaios olisi kaiketi Hippokoonin poika, jos nimittäin tämä on se, joka lahjan vihki, eikä kukaan muu samanniminen, ja Laioksen pojan, Oidipuksen aikalainen.
61. Kolmas kolmijalka, sekin kuusimittasäkeellä, sanoo:
"Valtias Laodamaalta, Apollon sattuva-nuoli, kolmijalka on tää, ylen kaunis, lahjana sulle."
Mainitun Laodamaan ollessa yksinvaltiaana karkoittivat argolaiset kadmolaiset, ja nämä kääntyivät enkheleiläisten puoleen. Mutta gefyralaiset, jotka jäivät paikoilleen, läksivät myöhemmin boiotilaisia paeten Atenaan. Ja he ovat Atenaan perustaneet pyhättöjä, joissa muilla atenalaisilla ei ole mitään osaa, vaan jotka ovat muista pyhätöistä erilaiset, ja niinikään akhaialaisen Demeterin pyhätön salaismenoineen.
62. Olen siis kertonut Hippiaan unennäöstä ja mistä olivat peräisin gefyralaiset, joita olivat Hipparkhoksen surmaajat. Mutta nytpä täytyy minun tämän lisäksi vielä uudestaan ryhtyä siihen kertomukseen, jota aloin esittää, nimittäin mitenkä atenalaiset pääsivät vapaiksi itsevaltiaista. Hippiaan ollessa itsevaltiaana ja katkeroituneena atenalaisia kohtaan Hipparkhoksen kuoleman vuoksi, koettivat alkmaionidit, jotka sukuperältään olivat atenalaisia, mutta olivat peisistratidien vainoamina lähteneet maanpakoon, yhdessä muiden atenalaisten maanpakolaisten kanssa väkivoimalla päästä takaisin. Mutta he kärsivät suuren tappion koettaessaan palata ja vapauttaa Atenan, sitä ennen varustettuaan Leipsydrion nimisen paikan Paionian tuollapuolella. Tällöin alkmaionidit, jotka tekivät kaiken voitavansa peisistratideja vastaan, ottivat amfiktyoneilta urakalla rakentaakseen sen Delfoin temppelin, joka nyt on olemassa, mutta jota silloin ei vielä ollut. Mutta varakkaita ja vanhastaan arvossa pidettyjä miehiä kun olivat, niin he rakensivat temppelin sekä muissa kohdin kauniimmaksi kuin malli oli, että laativat sen etupuolen Paroksen marmorista, vaikka olivat tehneet semmoisen välipuheen, että tekisivät temppelin karstakivestä.
63. Niinkuin siis nyt atenalaiset kertovat, olivat mainitut miehet Delfoissa oleskellessaan lahjomalla taivuttaneet Pytian, joka kerta kun tuli spartalaisia joko yksityisasioissa tai valtion puolesta, vaatimaan näitä vapauttamaan Atenan. Kun lakedaimonilaisille aina julistettiin samaa, niin he lähettivät Asterin pojan Ankhimolioksen, joka kansalaisten kesken oli arvossa pidetty mies, sotajoukkoineen karkoittamaan peisistratidit Atenasta, huolimatta siitä, että nämä olivat heidän hyvin läheisiä kestiystäviään; sillä he pitivät jumalan tahtoa ihmis-suhteita korkeampana. Nämä he lähettivät laivoilla merta myöten. Ankhimolios purjehti Faleroniin ja laski siellä sotajoukon maihin. Mutta peisistratidit, jotka ennakolta olivat saaneet siitä vihiä, kutsuivat Tessaliasta itselleen apua. He olivat nimittäin ennen tehneet liiton tessalialaisten kanssa. Heidän pyynnöstään viimemainitut yhteisestä päätöksestä lähettivät tuhat ratsumiestä ynnä kuninkaansa Kineaan, joka oli kotoisin Kytinasta. Saatuaan nämä liittolaiset avukseen peisistratidit keksivät tällaisen juonen. He raivasivat faleronilaisten kentän tasaiseksi ja tekivät sen paikan hevosilla kuljettavaksi, jonka jälkeen antoivat ratsuväkensä hyökätä leiriä vastaan. Ja päällekarkauksellaan se tuhosi useita lakedaimonilaisia, muiden muassa myös Ankhimolioksen, eloonjääneet taas he tunkivat laivoihin. Siten päättyi ensimäinen Lakedaimonista tehty retki; ja Ankhimolioksen hauta sijaitsee Attikan Alopekessä, lähellä Kynosargeessa olevaa Herakleen pyhättöä.
64. Myöhemmin lakedaimonilaiset varustivat ja lähettivät Atenaa vastaan suuremman sotajoukon, jonka päälliköksi nimittivät Kleomenes kuninkaan, Anaxandrideen pojan; mutta tätä he eivät enää lähettäneet meritse, vaan mannermaata myöten. Ja heidän hyökättyään Attikan maahan joutui ensiksi tessalialaisten ratsuväki heidän kanssaan käsikähmään, mutta kääntyi vähän ajan perästä pakosalle, ja heitä kaatui viidettäkymmentä miestä. Eloonjääneet läksivät ilman muuta suoraapäätä Tessaliaa kohti. Mutta Kleomenes saapui yhdessä niiden atenalaisten kanssa, jotka tahtoivat olla vapaita, kaupunkiin ja alkoi piirittää pelargilaislinnaan suljettuja vallanpitäjiä.
65. Mutta yhtäkaikki eivät lakedaimonilaiset olisi voineet karkoittaa peisistratideja. Sillä heillä ei ollut mielessä panna toimeen säännöllistä piiritystä, ja toiselta puolen olivat peisistratidit hyvin varustautuneet ruoalla ja juomalla. Ensinmainitut olisivat niinmuodoin muutamien päivien saarron jälkeen lähteneet tiehensä Spartaan. Mutta nytpä sattui tapaus, joka toisille oli vahingollinen, mutta toisille edullinen. Kun nimittäin koetettiin salaa toimittaa peisistratidien lapset ulos maasta, niin ne joutuivat vangiksi. Tämä saattoi kaikki heidän asiansa hämmennyksiin, ja sitä vastaan, että saisivat takaisin lapset, he suostuivat atenalaisten asettamaan ehtoon, nimittäin lähtemään pois Attikasta. Senjälkeen he läksivät pois Skamandroksen luona olevaan Sigeioniin hallittuaan atenalaisia kolmenkymmenenkuuden vuoden ajan, ja olivat hekin alkujaan pylolaisia ja neleidejä, polveutuen samoista esi-isistä kuin Kodroksen ja Melanthoksen sukukin, jotka olivat muualta tulleet ja aikaisemmin olivat heidän kuninkainaan. Sen johdosta myös Hippokrates antoi pojalleen nimen Peisistratos, Nestorin pojan Peisistratoksen muistoksi.
Sillä tavoin atenalaiset pääsivät vapaiksi itsevaltiaistaan. Ja nyt tahdon ensiksi ilmoittaa, mitä kaikkea kertomista ansaitsevaa he vapaiksi päästyään suorittivat ja kokivat, ennenkuin Joonia luopui Dareioksesta, ja miletolainen Aristagoras saapui Atenaan.