76. Kun silloin muut liittolaiset Eleusiissä näkivät, että lakedaimonilaisten kuninkaat eivät olleet yksimielisiä, ja että korintolaiset olivat jättäneet paikkansa rintamassa, niin hekin läksivät matkoihinsa. Tämä oli neljäs kerta, jolloin doorilaiset saapuivat Attikaan. Kahdesti nimittäin he hyökkäsivät maahan vihollisessa tarkoituksessa ja kahdesti he tulivat Atenan kansan hyväksi, ensimäisen kerran, silloin kun he myös asuttivat Megaran — tätä retkeä voitanee syystä kutsua atenalaisten kuninkaan Kodroksen aikuiseksi —, toisen ja kolmannen kerran, silloin kun he, Spartasta lähtien olivat saapuneet karkoittamaan maasta peisistratidit, ja neljännen kerran, silloin kun Kleomenes, peloponnesolaisten kera, hyökkäsi Eleusiiseen. Siten tämä oli neljäs kerta, jolloin doorilaiset hyökkäsivät Atenan alueelle.
77. Senjälkeen kuin nyt tämä retki näin kunniattomasti oli mennyt myttyyn, ryhtyivät atenalaiset, jotka tahtoivat kostaa, ensiksi sotaretkeen khalkidilaisia vastaan. Mutta boiotilaiset tulivat Euripoksen rannalle khalkidilaisten avuksi. Vaan huomattuaan sen atenalaiset päättivät ennemmin käydä boiotilaisten kuin khalkidilaisten kimppuun. Niinpä atenalaiset iskivät yhteen boiotilaisten kanssa ja saivat suuren voiton; ja surmattuaan varsin monta heistä he ottivat seitsemänsataa vangiksi. Sinä samana päivänä atenalaiset kulkivat salmen poikki Euboiaan ja iskivät yhteen khalkidilaistenkin kanssa. Ja voitettuaan heidätkin he jättivät neljätuhatta palstasiirtolaista hippobotien tiluksille. Hippoboteiksi (s.o. ratsunpitäjiksi) sanottiin varakkaita khalkidilaisia. Kaikki ne, jotka he näiden joukosta ottivat vangiksi, he kahlehtivat ja pitivät vartioituina yhdessä vangittujen boiotilaisten kanssa. Jonkun ajan kuluttua nämä vangitut kuitenkin lunastivat itsensä maksamalla kukin puolestaan kaksi minaa. Mutta heidän kahleensa, joihin he olivat olleet kytkettyinä, atenalaiset ripustivat linnaan. Ja ne ovat säilyneet aina minun päiviini saakka ja riippuvat siinä muurin seinässä, jonka meedialainen ylt'ympärinsä tulella kärvensi, vastapäätä sitä temppelisalia, joka antaa länteenpäin. Ja kymmenykset lunnaista he pyhittivät teettämällä niistä vaskisen nelivaljakon. Se seisoo vasemmalla kädellä, heti kun käy sisälle linnan esikartanoon. Ja siinä on tämä päällekirjoitus:
"Boiotian sekä Khalkiin kansaa kamppaelussa poiat Atenan löi, sortelivat sotatöin, rautaisiin polokahleisiin heilt' uhman he kytki; kymmenyslahjana tään Pallas valjakon sai."
78. Ja nyt alkoi Atenan mahti kasvaa. Niinpä osoittautuu kaikkialla — eikä vain jossakin kohden —, mikä arvokas asia tasavertaisuus on. Sillä niin kauan kuin atenalaisia hallitsivat itsevaltiaat, eivät he sota-alalla olleet ketään naapuriansa etevämpiä. Mutta päästyänsä itsevaltiaista vapaiksi heistä tuli kaikista ensimäiset. Tämän osoittaa se, että he ollessaan hallittuina tahallaan esiintyivät pelkureina, valtiaan hyväksi kun toimivat; mutta vapauduttuaan kukin osoittautui alttiiksi, koska omaksi hyväkseen toimi.
79. Näin oli asiain tila Atenassa. Mutta teebalaiset puolestaan lähettivät tämän jälkeen sanan jumalalle, koska tahtoivat kostaa atenalaisille. Pytia kuitenkin lausui, ettei heistä itsestään olisi kostajiksi, vaan käski heidän esittää neuvostolle, että tulisi pyytää apua "lähimmiltä". Kotiin tultuaan lähetit siis panivat toimeen kansankokouksen, missä esittivät oraakelinkäskyn. Niin pian kuin teebalaiset kuulivat heidän sanovan, että tuli pyytää apua "lähimmiltä", virkkoivat he sen kuullessaan: "Eivätkö lähimpänä meitä asu tanagralaiset, koroneialaiset ja thespialaiset? Ja nämähän aina taistelevat meidän puolellamme ja auttavat meitä alttiisti sotaa käymään. Miksi juuri heitä tarvitsisi pyytää? Eiköhän oraakeli pikemmin tarkoittanut jotakin muuta?"
80. Heidän näin puhuessaan virkkoi joku, joka myöskin oli asian kuullut: "Minä luulen käsittäväni, mitä oraakeli mielii meille sanoa. Asopoksella kerrotaan olleen tyttäret Teeba ja Aigina. Koska siis nämä ovat sisaruksia, luulen jumalan neuvoneen meitä pyytämään aiginalaisia rupeamaan auttajiksemme." Ja koska ei mikään muu mielipide näyttänyt sen paremmalta, niin he heti lähettivät sanan aiginalaisille ja vetoamalla oraakelilauseeseen kutsuivat ja pyysivät heitä tulemaan avukseen, he kun muka olivat heidän "lähimpänsä". Ja teebalaisille avunpyytäjille aiginalaiset lupasivat lähettää heidän myötään aiakidit.
81. Mutta kun teebalaiset, luottaen aiakidien apuun, kävivät atenalaisten kimppuun, tuottivat nämä heille ankaraa vauriota. Silloin teebalaiset toistamiseen lähettivät aiginalaisille sanan ja antoivat heille takaisin aiakidit, mutta pyysivät sijaan miehiä. Kun nyt teebalaiset tekivät tämän pyynnön, alottivat suuresta varallisuudestaan ylvästelevät aiginalaiset, muistellen vihollisuuttaan, joka heillä vanhastaan oli atenalaisia kohtaan, näitä vastaan leppymättömän sodan. Sillä sill'aikaa kuin atenalaiset parhaillaan ahdistelivat boiotilaisia, purjehtivat he sotalaivoillaan Attikaan ja hävittivät Faleronin ynnä useita muitakin rannikko-kuntia. Ja näin tehdessään he suuresti vahingoittivat atenalaisia.
82. Aiginalaisten vanha, vielä kostamaton vihamielisyys atenalaisia kohtaan oli saanut alkunsa seuraavasta tapauksesta. Maa ei kantanut epidaurolaisille mitään hedelmiä. Tämän onnettomuuden tähden epidaurolaiset siis kysyivät neuvoa Delfoin oraakelilta. Pytia käski heidän pystyttää itselleen Damian ja Auxesian kuvapatsaat; sen jos tekisivät, tulisi heidän käymään hyvin. Epidaurolaiset kysyivät nyt, tuliko heidän tehdä kuvat vaskesta vai kivestä. Pytia kielsi heitä käyttämästä kumpaakaan, vaan neuvoi tekemään ne istutetusta öljypuusta. Epidaurolaiset pyysivät niinmuodoin, että atenalaiset antaisivat heidän hakata maahan öljypuun, koska pitivät sikäläisiä öljypuita pyhimpinä; kerrotaanpa niinkin, että siihen aikaan ei missään muualla maailmassa ollutkaan öljypuita. Atenalaiset sanoivat sallivansa sen sillä ehdolla, että epidaurolaiset joka vuosi toisivat uhreja kaupungin jumalattarelle Athenelle sekä Erekhteukselle. Kun epidaurolaiset suostuivat tähän ehtoon, saivat he, mitä pyysivät, ja tekivät näistä öljypuista itselleen jumalankuvia sekä pystyttivät ne. Ja maa kantoi heille hedelmiä, ja he täyttivät sopimuksensa atenalaisille.
83. Siihen aikaan tottelivat aiginalaiset vielä, niinkuin olivat sitä ennenkin tehneet, epidaurolaisia, niinpä he muun muassa kulkivat Epidaurokseen, aina kun heidän, keskinäisissä riitajutuissaan, täytyi esiintyä joko kantajana tai vastaajana. Mutta sitten he alkoivat rakentaa sotalaivoja ja luopuivat uhkamielin epidaurolaisista. Ja koska aiginalaiset nyt olivat heidän vihollisiaan, niin he, meren valtijoina, tuottivat heille vahinkoa. Niinpä he salaa ryöstivät mainitut Damian ja Auxesian kuvat, toivat ne kotiinsa ja pystyttivät ne keskelle omaa maataan, Oia nimiseen paikkaan, joka on noin kahdenkymmenen stadionin päässä kaupungista. Ja pystytettyään ne tähän paikkaan he suostuttelivat niitä uhreilla ja pilkkaavilla naiskuoroilla, jolloin kummallekin jumaluudelle määrättiin kymmenen miestä kuoronjohtajiksi. Kuorot eivät herjanneet ketään miespuolta, vaan ainoastaan oman maan naisia. Samat pyhät menot olivat myös epidaurolaisilla, mutta heillä on sitäpaitsi vielä salaisia menoja.
84. Kun nyt jumalankuvat olivat varastetut, eivät epidaurolaiset enää täyttäneet sopimuksiaan atenalaisille. Silloin viimemainitut lähettivät epidaurolaisille sanan ja nuhtelivat heitä. Mutta nämä osoittivat pätevillä syillä, etteivät menetelleet väärin. Sillä koko sen ajan, jolloin heillä oli kuvat maassaan, he näet olivat täyttäneet sopimuksensa, mutta senjälkeen kuin ne oli heiltä riistetty, eivät he enää olleet velvolliset tuomaan veroa, vaan käskivät heitä kiristämään sitä niiltä, joilla kuvat oli, nimittäin aiginalaisilta. Tämän johdosta lähettivät atenalaiset sanan Aiginaan ja vaativat pois kuvia. Vaan aiginalaiset sanoivat, ettei heillä ollut mitään tekemistä atenalaisten kanssa.